Minne katosivat rasistien miljardit?

Jyväskylässä järjestetään huomenna Jotain rajaa! -mielenosoitus, jossa vastutetaan ”hallituksen hallitsematonta ja vastuutonta politiikkaa” turvapaikka-asioissa. Järjestäjät näyttävät mielenosoituskutsujensa perusteella olevan huolissaan ennen muuta Suomen taloudesta.

Mainosteksti alkaa jykevästi:

Maahamme on tänä vuonna tulossa yli 50 000 turvapaikanhakijaa. Jo yksin tämän vuoden tulijoiden vuosittainen kuluerä lähentelee miljardia.

Isoja numeroita. Harmi vain, että ne ovat täysin tuulesta temmattuja.

Sisäministeriön tämänhetkinen arvio vuonna 2015 saapuvien turvapaikanhakijoiden määrästä on 30 000 – 35 000. Kustannusten laskeminen onkin sitten monimutkaisempi operaatio, ja miljardia lähenteleviinkin lukuihin voidaan päästä riittävän luovilla laskutoimituksilla, mutta niillä alkaa olla aika vähän tekemistä todellisuuden kanssa.

Maahanmuuton kustannuksista huutelu on perinteisesti kuulunut perussuomalaisten lempipuuhiin, eikä niin pientä maahanmuuttoon tai kehitysapuun liittyvää summaa olekaan ettei se olisi pois Uudelta Lastensairaalalta, Heinolan reumasairalalta sekä muilta valkoihoisia, kristittyjä ja rehellisiä suomalaisia hoitavilta instituutioilta. Perussuomalaisten ajatuspaja Suomen perusta on julkaissut Samuli Salmisen raportin maahanmuuton kustannuksista, jossa maahanmuuton arveltiin kokonaisuutenaan maksavan Suomelle 700 miljoonaa vuodessa.

Kovin tarkkaa tarkastelua numerot eivät kuitenkaan kestä, vaan näin suureen lukuun päästäkseen Salmisen täytyi jakaa kaikkien julkishyödykkeiden kustannukset tasan kaikille. Se tarkoittaa, että jos 5 prosenttia Suomessa oleskelevista on maahanmuuttajia, maahanmuuton kustannuksiksi lasketaan silloin esimerkiksi 5 prosenttia maanpuolustusmenoista. Jopa kaltaiseni humanisti ymmärtää, ettei tällaisissa laskelmissa ole päätä eikä häntää.

Huomautin näistä ongelmista Jotain rajaa! -mielenosoituksen Facebook-sivulla, ja vaikka vastaanotto oli aika kylmäkiskoinen ja kommenttini poistettiin pian, niin yllätyksekseni tapahtuman järjestäjät päätyivät kuitenkin muuttamaan esittelytekstejä. Nyt maahanmuuttao vastustetaan, koska

Maahamme on tänä vuonna tulossa arviolta 30 – 35 000 turvapaikanhakijaa. Tämä on johtanut 452 miljoonan euron lisärahoitustarpeeseen tilanteessa, jossa valtio muutenkin velkaantuu nopeasti.

Arvio turvapaikanhakijoiden määrästä väheni 40 prosenttia ja kustannukset putosivat alle puoleen. Ikävä kyllä keskustelijoiden vihamielisyys maahanmuuttajia kohtaan ei laskenut puoleen, mikä on omituista, koska Suomen taloudesta huolissaan olevienhan luulisi olevan innoissaan näin hyvistä uutisista.

”Nämä kulut ovat yksi seikka, miksi vastustan tilannetta”, yksi rehellisimmästä päästä oleva rasisti myönsi. ”Yksi on suomalaisuuden katoaminen, yksi on islamisaatio…. ja näitä riittää.”

Joka tapauksessa hyvät uutiset eivät lopu tähän. Valtio on kyllä tehnyt tänä vuonna neljä lisätalousarviota, joiden yhteisvaikutus kohoaa jonnekin puolen miljardin kieppeille. Siitä on kuitenkin maahanmuuton kustannuksiin sijoitettu vain murto-osa, nopeasti laskien vähän yli 100 miljoonaa. Jos joku on kiinnostunut tarkemmista luvuista, tiedot löytyvät Valtiovarainministeriön sivuilta.

Eikä siinä vielä kaikki. Nämä summat kuvaavat tietysti vain turvapaikanhakijoista aiheutuneita kuluja. Yhteiskunta saa toisaalta myös tuloja, kun vastaanottokeskuksiin ja hallintoon palkataan työntekijöitä, jotka pääsevät pois työttömyyskortistosta ja maksavat palkoistaan veroja, tai kun turvapaikanhakijat käyttävät pientä sosiaaliturvaansa kulutukseen, mistä rahaa valuu arvonlisäveron muodossa valtion kassaan ja niin edelleen. Tietenkään nämä summat eivät päätä huimaa, mutta joku merkitys kokonaisuuteen niilläkin on.

Pitäisi myös muistaa, että kotouttaminen tuottaa mahdollisesti muita hyötyjä pitemmällä aikavälillä, kun maahan saapuneet aikanaan siirtyvät työelämään. Ensimmäisten kuukausien aikana se ei ole lain mukaan edes mahdollista, vaikka heillä olisi koulutus ja ammatti. Myös kielen oppiminen ottaa oman aikansa.

Toisaalta pelkistä kustannuksista puhuminen on hieman vastenmielistä, kun kyse on kuitenkin lopulta ihmisistä, joilla on oikeus suojeluun. Kansainvälisten sopimusten mukaan jokaisella on oikeus hakea turvapaikkaa, ja jokainen hakemus on käsiteltävä lakien mukaan.

Siksi aion mennä huomenna Jotain rajaa rasismille -vastamielenosoitukseen. Tule sinäkin!

PS: Tässä vielä kolme Jotain rajaa -porukalle esittämääni kysymystä, joihin en koskaan saanut vastauksia. Jos joskus löydätte jostain maahanmuuton vastustajan, joka osaa vastata näihin, kuulisin siitä mielelläni.

  1. Pointtinne on, että pakolaisia tulee nyt niin paljon, että heidän vastaanottamisensa tulee liian kalliiksi. Jos näin on, niin mikä olisi sitten hyväksyttävä pakolaismäärä ja paljonko olisitte valmiita heidän vastaanottamisestaan maksamaan?
  2. Mikä on kestävä moraalinen perustelu sille, että Suomi voisi kieltäytyä vastaanottamasta pakolaisia, jonka henki on vaarassa lähtömaassa? Turvapaikkaprosessissa selvitetään, onko henkilö oikeutettu kansainväliseen suojeluun (ja osalla turvapaikanhakijoista vastaus on todennäköisesti ei), joten eikö nykyinen järjestelmäkin huolehdi ns. ”turvapaikkaturismista”, jolle vaaditte loppua?
  3. Sanotte, että haluatte kohdentaa resurssit paremmin hädänalaisten ihmisten auttamiseen. Mitä se tarkoittaa? Vaaditteko esimerkiksi lisää kehitysapua ja paljonko?
Mainokset

Kaksi asiaa, joista olin oikeassa vuonna 2014

Olen seurannut hybristä tihkuen kahta kehityskulkua, joista paasasin — välillä ehkä turhankin kiihkeästi — viime vuonna. Näyttää vahvasti siltä, että saatoin olla oikeilla jäljillä ainakin näistä:

1. Tapio Puolimatka käytti lähdeviitteitä epärehellisesti

Jyväskylän yliopiston professori Tapio Puolimatkan ristiretki tasa-arvoista avioliittolakia vastaan ei tuottanut tulosta, kun eduskunta hyväksyi Tahdon 2013 -kampanjan kansalaisaloitteen hänen asiantuntijalausunnostaan ja muista kirjoituksistaan huolimatta. Perussuomalaisten Mika Niikko ja muut lakia raivokkaimmin vastustavat kansanedustajat saivat Puolimatkan teksteistä vettä myllyynsä ja toistelivat niitä puhujanpöntöstä eduskunnassa.

Puolimatka käytti lähdeviitteitä, puhui tutkimuksista ja vaikutti akateemiselta, joten hän oli seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän kannattajille tärkeä hahmo. Professorin tekstejä referoimalla saattoi edes yrittää vaikuttaa jotenkin sivistyneeltä päätöksentekijältä, jolla oli muitakin perusteita näkemyksilleen kuin jurakauden ennakkoluulot.

Puolimatka ei kuitenkaan ollut aivan rehellinen viittauksissaan, kuten marraskuussa väitin. Puolimatka perusteli tuolloin Keskisuomalaisessa Frank Furstenbergin tutkimuksilla teesejään kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman turmiollisesta vaikutuksista. En tunne kasvastustiedettä juuri lainkaan, mutta jo aika kevyt perehtyminen riitti sen selvittämiseen, että oikeasti professori Frank Furstenberg on aivan eri mieltä Puolimatkan kanssa.

Puolimatka siis suoraan sanoen valehteli kirjoituksessaan, ja tämä näyttää olleen hänen strategiansa laajemminkin. Tyyppi nimeltä Joonas Mattsson on tehnyt Puolimatkan toiminnasta valituksen Jyväskylän yliopiston rehtorille, ja tällä hetkellä asiasta on käynnissä selvitys. Vastaansanomattomimmin Puolimatkan epärehellisyyden voi todeta Mattssonin vastineesta Puolimatkan omaan vastineeseen. Kehotan vahvasti kaikkia asiasta kiinnostuneita tutustumaan siihen.

Selittelyn varaa pitäisi olla aika vähän, mutta saa nähdä, minkä ratkaisun Jyväskylän yliopisto tekee tässä asiassa.

2. Israel on aikamoinen roistovaltio

Gazan konfliktin aikaan viime vuoden heinä-elokuussa tulin väitelleeksi sekä internetissä että todellisessa elämässä monien sellaisten ihmisten kanssa, joiden näkökulma meneillään olevaan kriisiin oli tiivistetysti ”Israel on oikeassa”.

Jostain syystä suuri osa näistä tyypeistä oli konservatiivisia kristittyjä ja kristillisdemokraatteja, mutta ainakaan itselleni ei koskaan täysin selvinnyt, miksi juuri he haluavat faktoista riippumatta puolustella Israelia. Kuulemma Raamatussa lukee asiasta jotain, mutta en ole itse onnistunut löytämään kohtaa, jossa sanottaisiin, että ambulanssien ja siviilien ammuskelu, voimalaitoksen tuhoaminen tai humanitaarisen kriisin aiheuttaminen olisi kannatettavaa.

Israel on yrittänyt hankaloittaa Gazan sotatoimien tutkimista, mutta nyt puoli vuotta myöhemmin faktat alkavat tulla julki. Olen silmäillyt ensimmäistä laajempaa silminnäkijähavaintoihin ja todistusaineistoon perustuvaa selvitystä Israelin toimista sodassa, ja valitettavasti joudun pitämään kiinni aiemmasta väitteestäni, jonka mukaan Israel käyttäytyy kuin rasistinen roistovaltio.

Näyttää olevan selkeitä todisteita tapauksista, joissa Israelin armeija esti siviilejä pääsemästä turvaan, käytti heitä ihmiskilpinä ja teki muita härskejä ihmisoikeusrikkomuksia. Kristillisdemokraattisten tuttavieni todistelut siitä, että ”Israel pyrkii kaikin keinoin vähentämään hyökkäystensä kuolonuhreja”, ovat siis osoittautumassa yhtä tuulesta temmatuiksi kuin Puolimatkan todistelut.

Voitin Portin novellikilpailun!!1!

Voitin eilen ensimmäisen palkinnon Tampereen science fiction -seuran julkaiseman Portti-lehden novellikilpailussa. Aikamatkailua käsittelevän tarinan nimi oli Didin historiat ja se julkaistaan Portin numerossa 4/2014.

Aika siistiä! Laitan tähän gif-animaation bailaavasta kissasta.

party-hard-cat

Palkinnon suuruus on 2000 Euroopan rahaa, eli taloudellisesti se on tietysti kaltaiselleni köyhälle humanistille iso juttu (Kirjailijaliiton selvityksen mukaan kaksi tonnia oli ainakin vielä muutama vuosi sitten itse asiassa suomalaisen kirjailijan mediaanivuositulo kaunokirjallisesta työstä, eli se on kirjallisuusskenessä ihan kohtuullinen summa). Vielä isompi juttu on kuitenkin se että on hienoa menestyä kilpailussa, jonka ovat aiemmin voittaneet muun muassa Pasi Ilmari Jääskeläisen Laurelia etsimässä (1995) ja Markku Soikkelin Tänä vuonna Mariobadissa (2006), jotka ovat mielestäni ehkä kaikkien aikojen parhaita kotimaisia novelleja, jos pitäisi valita vain kaksi.

Vielä pieni anekdootti:

Palkinnosta ilmoitettiin minulle sen verran myöhään, että olin siinä vaiheessa jo ehtinyt kuvitella kisan ratkenneen. Kilpailussa jaetaan noin 15 palkintosijaa ja kunniamainintaa, ja ajattelin siis, että tekstini ei päässyt tähän joukkoon — mikä oli hienoinen pettymys, koska olen aiemmin saanut samassa kilpailussa kunniamainintoja (mielestäni) vähän heikommillakin novelleilla.

2.12. kirjoittelin päiväkirjaani mahdollisia syitä sille miksei novelli menestynyt ja mitä asioita muuttamalla mahdollisuudet olisivat olleet paremmat. Lista oli tällainen:

  • Liikaa juonen rautalangasta vääntämistä
  • Liikaa kysymyslauseita
  • Liikaa väkivaltaa
  • Liikaa dialogia

Tuomareita kuitenkin ilmeisesti viehätti juuri tämä väkivallan ynnä muiden piirteiden määrä. Kunhan Portti 4/2014 ilmestyy, itse kukin voi tietysti tehdä oman arvionsa. Odotan mielenkiinnolla muiden näkemyksiä, koska en etukäteen näyttänyt tekstiä kuin yhdelle lukijalle.

Tässä vielä novellikilpailun tuloslista:

  • 1. palkinto: Oskari Rantala: Didin historiat
  • 2. palkinto: Lotta Dufva: Paha, maahasi pakene
  • 3. palkinto (jaettu): Inkeri Kontro: Takaisin valoon
  • 3. palkinto (jaettu): Maarit Leijon: Punainen professori
  • Kunniamaininnat:
    • M.R. Hämäläinen: Rautakala
    • Marko Järvinen: Huonekalukuiskaaja
    • Jussi Katajala: Tähdenlentoja
    • Inkeri Kontro: Lyhyitä vuosia
    • Merja Mäki: Hän jäi vain lepäämään
    • Liisa Näsi: Käkihaukka
    • Mikko Rauhala: Maailman siivu
    • Teijo Sikkilä: Kaatopaikka 6
    • M. G. Soikkeli: Haamukirjoittaja
    • Marko Susimetsä: Susiveri
    • Jouni Tomberg: Elonkorjuun aika

Palkintojenjakoseremoniasta on ehtinyt blogata ainakin Markku Soikkeli, jolla on muutama valokuvakin tapahtumasta.

Miksi professori ei puhu totta?

Professori Tapio Puolimatka koetti viime torstain Keskisuomalaisessa vakuuttaa lukijansa siitä, että tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen olisi tuhoisaa erityisesti lasten hyvinvoinnin kannalta. On syytä huomauttaa, etteivät kaikki esitetyt argumentit kestä kriittistä tarkastelua.

Puolimatkan mukaan yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa vallitsee yksimielisyys siitä, että lapselle on parasta kasvaa hänen biologisten vanhempiensa muodostamassa eheässä avioperheessä. Tätä hän perustelee sitaatilla professori Frank Furstenbergin tutkimuksesta.

Olisi kuitenkin ollut asiallista mainita, ettei Furstenberg vastusta samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Hän on päinvastoin kampanjoinut sen puolesta, ettei hänen tutkimuksiaan käytettäisi keppihevosena tasa-arvoista avioliittoa vastaan Yhdysvaltojen eri osavaltioissa.

”Yhteiskuntatieteellinen tutkimus ei tue [–] kantaa, jonka mukaan kahden eri sukupuolta olevan tai biologisen vanhemman läsnäolo muodostaisi ’optimaalisen’ ympäristön kasvattaa lapset”, Furstenberg kirjoitti yhdessä useiden muiden sosiologian tutkijoiden kanssa kirjeessä oikeusistuimelle vuonna 1997. Heidän mukaansa lasten hyvinvointiin vaikuttavat olennaisimmin muut tekijät kuin perheen vanhempien sukupuoli.

Suomessakin asiantuntijaorganisaatioissa vallitsee varsin suuri yksimielisyys siitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki tulisi säätää. Lain puolesta ovat ottaneet kantaa muun muassa Väestöliitto, Pelastakaa lapset, Mannerheimin lastensuojeluliitto, lapsiasiavaltuutettu, sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestö SOSTE, sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, Lääkäriliitto ja Mielenterveyden keskusliitto.

Toivon, että tasa-arvoisesta avioliittolaista päättävillä kansanedustajilla on rohkeutta luottaa asiantuntijoihin enemmän kuin omiin ennakkoluuloihinsa.

Seurakuntavaalien tuloksista ja kirkon hyväksikäyttämisestä

Sain seurakuntavaaleissa 110 ääntä. Mahtava äänipotti on ainakin kaksi tai kolme kertaa suurempi kuin mitä uskalsin toivoa.

Halusin tietysti suhtautua vaaleihin optimistisesti, mutta tilanne ei näyttänyt kovin valoisalta. Huomattava osa ystävistäni ja tuttavistani ei kuulu kirkkoon lainkaan, eikä siis saa äänestää. Kirkon jäsenistäkin 88 prosenttia jätti Jyväskylässä äänestämisen väliin, joten uurnille vaivautuivat vain kaikista eniten kirkollisesta elämästä kiinnostuneet. He ovat arvomaailmaltaan keskimääräistä kirkon jäsentä konservatiivisempia tasa-arvo- ja perhepoliittisissa kysymyksissä sekä raamatuntulkinta-asioissa, kun taas pidän itseäni päinvastoin jonkinlaisena äärilaidan liberaalina. Näkemysteni radikaalisuus on tietysti suhteellista, mutta koska kirkon päätöksentekijöiden valtavirran mielipiteet ovat niin vanhoillisia taantumuksellisia perinteisiä, sille ei voi mitään, että asetun itse aika kauas kirkollisen keskustelun spektrin reuna-alueelle.

Kaikesta huolimatta sain 15. eniten ääniä Jyväskylän seurakunnassa. Suuri kiitos jokaiselle yli sadasta äänestäjästä — samoin kuin kaikille niille, jotka suosittelivat äänestämistäni muillekin (teitäkin oli ainakin muutamia)! Yritän olla luottamuksenne arvoinen ja edistää parhaani mukaan asioita, joista puhuin ennen vaaleja ja joiden takia minua (todennäköisesti) äänestitte.

Äänimäärä riitti tällä kertaa valitsijayhdistyksemme ensimmäisen varajäsenen paikkaan. Parempikin sijoitus oli lähellä, sillä vasemmistolaisten Sydän Vasemmalla -lista ei olisi tarvinnut kuin 12 ääntä enemmän, jotta olisimme saaneet toisen paikan kirkkovaltuustosta. Vaalimatematematiikka ei tällä kertaa ollut suosiollinen, sillä kaikilta muilta listoilta samalla äänimäärällä olisi päässyt kirkkaasti läpi, mutta en voi olla katkera, koska tulos oli kuitenkin paljon parempi kuin odotin.

srk-vaali

Osallistun siis kirkkovaltuuston toimintaan aina silloin kun valtuutettumme kansanedustaja Eila Tiainen ei kerkeä paikalle. Luultavasti näin käy silloin tällöin, sillä kansanedustajilla on omat kiireensä.

Yleisesti en oikein osaa vaalitulosta sen paremmin kommentoida. Jyväskylässä suurin häviäjä oli sitoutumattomien seurakuntalaisten lista ja suurin voittaja Keskusta, mutta vaikea sanoa, mitä se käytännössä merkitsee. Molemmilla listoilla lie mukana monenlaisia ihmisiä. Se tuli tietysti vähän puun takaa, että Vasemmistoliitto on Jyväskylässä suurempi kirkkopuolue kuin esimerkiksi Vihreät ja Perussuomalaiset. Mutta hyvä näin.

Kun aiemmin mainitsin kirkon päätöksentekijöiden perinteiset mielipiteet, tarkoitin tietysti vain vaaleilla valittuja maallikkopäättäjiä. Heidän mielipiteensä kuvaavat kirkon jäsenten seitsemäsosan näkemyksiä, mutta kuusi seitsemästä jätti äänestämättä. Olen luottavainen, että äänestämättä jättäneistä 85 prosentista (Jyväskylässä 88 prosentista) huomattava määrä ei esimerkiksi halua kirkon syrjivän seksuaalivähemmistöihin kuuluvia, vaikka kirkkovaltuustoon valittujen enemmistö onkin valmis pitämään kiinni nykyisistä käytännöistä. Myös merkittävä osa papeista ajattelee samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta toisin kuin kirkolliskokous. Niitä muutoksia, jotka minä ja monet muut haluaisivat kirkossa nähdä ja jotka ovat muissa Pohjoismaissa jo toteutuneet, taidetaan valitettavasti joutua Suomessa odottamaan vielä monien vuosien ajan. Sitä en sen sijaan epäile hetkeäkään, mikä lopputulos tulee olemaan.

Kirkon ulkopuolella tasa-arvo kyllä etenee, ja kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista on lähiaikoina tulossa eduskunnan käsittelyyn. Kaksi kolmesta suomalaisesta tukee avioliittolain muutosta, mutta vanhoillisesti taantumuksellisesti homofobisesti perinteisesti ajattelevat kansanedustajat voivat vielä onnistua kaatamaan sen, varsinkin parin eduskunnassa tapahtuneen henkilövaihdoksen jälkeen. Tässä keskustelussakin kirkko on vilahdellut mukana, raivostuttavasti enimmäkseen ei-puolen lyömäaseena.

Viimeksi toissapäivänä  A-Studion keskustelussa Perussuomalaisten korkeimmin profiloitunut seksuaalivähemmistöjen avioliittojen vastustaja, lakivaliokunnassa vaikuttava helluntailainen kansanedustaja Mika Niikko paukutti pöytään kohtuullisen absurdeja orwellilaisia visioita kirkkojen sananvapauden katoamisesta, kristittyjen noitavainoista ja muista vitsauksista, jotka tasa-arvoisesta avioliittolaista seuraisivat.

jesus_says_your_argument_is_invalid

Jostain syystä hän unohti mainita, että sekä kirkon jäsenistä että papeista suurempi osa kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia kuin vastustaa. Ja vaikka kirkkojen ja niiden jäsenten mielipide olisi mikä hyvänsä, niiden ei pitäisi vaikuttaa päätökseen, sillä asia ei kuulu kirkoille pätkääkään. Tasa-arvoinen avioliittolaki säätelee ainoastaan maistraatissa solmittavia siviiliavioliittoja, eikä Raamatun muinaisilla kirjoittajilla tietenkään pitäisi olla valtaa määrätä, miten sekulaarissa ja moniarvoisessa yhteiskunnassa seksuaalivähemmistöjen avioliittoasiat järjestetään.

Kaikki eivät tietenkään ole samaa mieltä. Olen seurannut aika tyytymättömänä kymmenien pastorien tuoreen videokannanoton aiheuttamaa keskustelua, jossa argumentit pyörivät yksiulotteisella Raamattu-sitä-ja-Raamattu-tätä -akselilla. (Se ei tietysti ole välttämättä kovin suuri uutinen, etteivät nettikeskustelut aina ole laadukkaimpia mahdollisia.) Alla pätkä Kotimaa-lehden kommenttiosastosta, josta olisi varmaan ollut viisainta vain pysyä kaukana.

kotimaa

Muotoilen tähän loppuun lyhyen muistilistan kansanedustajille ja muille asian kanssa painiville:

  1. Tasa-arvoinen avioliittolaki säätelee ainoastaan maistraatissa solmittavia siviiliavioliittoja. Älä sotke siihen uskontoa.
  2. Mitään todisteita siitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki vaikuttaisi haitallisesti lapsiin, ei ole. Erilaisia uhkia ovat esitelleet jotkut seksuaalivähemmistöjen oikeuksien laajentamista uskonnolliselta pohjalta vastustavat ihmiset, näkyvimmin ehkä meidän yliopiston professori Tapio Puolimatka, jonka argumentteihin on esitetty varsin perusteellista kritiikkiä mm. täällä, täällä, täällä ja täällä. Aika kattava arsenaali tutkimuksista asiaan liittyen löytyy myös Suomen psykologiliiton Psykologi-lehden numerosta 3/2007, ja siinäkin johtopäätökset ovat täysin päinvastaiset.
  3. Siinäpä se sitten olikin.

Konservatiivit sanelevat kirkon linjan

Kirjoitin Jyväskylän ylioppilaslehden tuoreimpaan numeroon seurakuntavaalipoliittisen mielipidekirjoituksen. Se oli tällainen:

Seurakuntavaaleissa 9.11. ratkaistaan, miten kirkko suhtautuu sateenkaaripareihin. Vaaleissa valitaan seurakuntien paikalliset luottamushenkilöt, jotka päättävät kirkolliskokouseen eli kirkon korkeimpaan päätöksentekoelimeen lähetettävistä edustajista.

Viime seurakuntavaaleissa äänioikeuttaan käytti kirkon jäsenistä vain kuudesosa, ja tulokset olivat sen mukaisia. Ahkerimmin uurnilla kävivät vannoutuneimmat kirkkokonservatiivit, joten esimerkiksi vaatimukset samaa sukupuolta olevien parien parisuhteiden siunaamisesta eivät ole edenneet. Ruotsin mallin mukaista kirkollista sukupuolineutraalia avioliittoa ei ole uskallettu edes nostaa keskusteluun.

Kun kirkolliskokouksessa päätettiin parisuhteensa rekisteröineille järjestettävästä vapaamuotoisesta rukoushetkestä — varsin pienestä ja riittämättömästä myönnytyksestä –, jotkut edustajat puhuivat vakavalla naamalla siitä, kuinka päätös johtaa pedofilian hyväksymiseen ja kristittyjen vainoihin. He ovat myös vaatineet, ettei seurakuntiin tulisi voida palkata homoseksuaaleja työntekijöitä.

Kirkon jäsenistä valtaosa ei kuitenkaan jaa näitä konservatiivisia arvoja eikä kannata homoseksuaalien syrjintää kirkossa. Päivi Räsäsen suureksi harmiksi jopa papeista suurempi osa kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia kuin vastustaa. Toistaiseksi kuitenkin äänekäs konservatiivisten maallikkopäättäjien vähemmistö on onnistunut torppaamaan homoseksuaalien tasa-arvoiset oikeudet.

Lähimmäisenrakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta saarnaava kirkko, joka syrjii jäseniään seksuaalisen suuntautumisen perusteella on tekopyhä. Tarvitaan muutosta, mutta se ei tapahdu niin pitkään kuin viisi kuudesta kirkon jäsenestä jättää äänestämättä.

Oskari Rantala
Seurakuntavaaliehdokas, Sydän vasemmalla -valitsijayhdistys

Seurakuntavaalit ovat kansanäänestys homoseksuaalien oikeuksista kirkossa

(Tässä kirkkopoliittinen mielipidekirjoitukseni, joka julkaistiin päivän Keskisuomalaisessa otsikolla Hyvä syy äänestää seurakuntavaaleissa.)

Seurakuntavaaleissa jättää äänestämättä viisi kuudesta kirkon jäsenestä. Kirkkodemokratian kannalta se on katastrofi, mutta sinänsä tilanteessa ei ole mitään omituista. Vaaleilla valittavat kirkkovaltuustot päättävät paikallisseurakuntien asioista, jotka ovat — niin tärkeitä kuin ne ovatkin — harvoille seurakuntalaisille erityisen merkityksellisiä.

Kirkossa kyllä tehdään isoja päätöksiä, jotka kiinnostaisivat ihmisiä, mutta moniportainen päätöksentekojärjestelmä tekee omien vaikutusmahdollisuuksien hahmottamisesta vaikeaa. Emme esimerkiksi pääse suoraan valitsemaan jäseniä kirkolliskokoukseen eli kirkon tärkeimpään päätöksentekoelimeen.

Eniten äänioikeuttaan käyttävät aktiivisimmat kirkossakävijät ja konservatiivisten herätysliikkeiden kannattajat, jotka ovat näkemyksiltään huomattavasti peruskristittyä vanhoillisempia. Alhainen äänestysprosentti ja mutkikas päätöksentekojärjestelmä takaavat, että konservatiivien on helppo jarruttaa kaikkia uudistuksia.

Kuvaavimpia esimerkkejä ovat naisten ja homoseksuaalien oikeudet. Naispappeuden hyväksymisen jälkeenkin naiset olivat kirkossa kymmenien vuosien ajan kakkosluokan ihmisiä, sillä kirkolliskokous halusi taata myös toisin ajatteleville mahdollisuuden toimia ”vakaumuksensa mukaan” — eli jatkaa sukupuoleen perustuvaa syrjintää.

Homoseksuaalien kohdalla tilanne on vielä surkeampi, eikä tasa-arvo ole toteutunut vieläkään. Heidän parisuhteitaan ei edes siunata, puhumattakaan siitä, että ne olisivat samalla viivalla heteroavioliittojen kanssa, kuten niiden tulisi tasa-arvoisessa kirkossa olla. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kirkon työntekijät ovat kohdanneet painostusta ja häirintää vielä 2000-luvullakin.

Tämän on muututtava. Rakkautta ja oikeudenmukaisuutta saarnaava kirkko on epäuskottava ja tekopyhä niin pitkään kuin yhden ihmisryhmän syrjintä saa jatkua.

Seurakuntavaaleissa meillä kirkon jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa myös isoihin asioihin. Nämä vaalit ovat — tärkeiden seurakuntien hallintoon ja toimintaan liittyvien päätösen lisäksi — myös kansanäänestys homoseksuaalien oikeuksista kirkossa, sillä nyt valittavat kirkkovaltuutetut päättävät kirkolliskokousedustajista.

Se on hyvä syy tehdä poikkeus ja äänestää.

OSKARI RANTALA
Seurakuntavaaliehdokas, Sydän vasemmalla

Ehdolla seurakuntavaaleissa

Olen loka-marraskuun vaihteessa järjestettävissä seurakuntavaaleissa ehdolla Jyväskylän kirkkovaltuustoon.

Mitä haluan?

Haluan pitää seurakunnan ja kirkon päätöksenteossa esillä ennen muuta kahta asiaa: kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta sekä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Lyhyesti: seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille samat oikeudet ja panostuksia diakoniatyöhön eli taisteluun köyhyyttä ja eriarvoisuutta vastaan.

Tällä hetkellä kirkko syrjii homoseksuaaleja. Voimassa on epämääräinen kompromissi: kirkko ei pidä homoseksuaaleja enää sairaina eikä syntisinä, ja heidän sekä heidän parisuhteidensa puolesta saa rukoilla, mutta parisuhteita ei kuitenkaan siunata, eikä niitä pidetä yhtä arvokkaina kuin heterosuhteita.

Tilanne on absurdi ja surullinen. Viimeisetkin perusteet erilaisten suhteiden eriarvoiselle asemalle on kuopattu aikoja sitten, mutta kirkolliskokouksen vanhoillinen enemmistö haraa vastaan ja jarruttaa muutoksia. Väitän, että rakkaudesta saarnaava kirkko, joka kieltää homoja rakastamasta, on tekopyhä.

Suomalainen mielipideilmasto on muuttunut lopullisesti, ja muutos tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin. Mitä pikemmin, sen vähemmän kirkko menettää jäseniä, jotka eivät halua kuulua syrjintää tukevaan instituutioon. Esimerkiksi Ruotsissa luterilainen kirkko vihkii avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja.

Yhdenvertaisuusasioiden lisäksi pidän tärkeänä erityisesti diakoniatyötä, jonka merkitys eriarvoistuvassa yhteiskunnassa kasvaa jatkuvasti. Suuret tulo- ja varallisuuserot aiheuttavat köyhyyttä, toivottomuutta ja syrjäytymistä, ja myös kirkon tulee toimia niitä vastaan. Sosiaaliturvan järjestäminen ei ole kirkon tehtävä, mutta kirkko voi ja sen pitää mielestäni auttamistyön lisäksi kamppailla kristillisistä lähtökohdista käsin armollisemman yhteiskunnan ja maailman puolesta.

Toinen puoli oikeudenmukaisuudesta liittyy omaisuuden ja hyvinvoinnin globaaliin jakautumiseen. Mielestäni meillä vauraiden teollisuusmaiden asukkailla on velvollisuus tukea kehitysyhteistyötä ja aineellisen hyvinvoinnin tasaamista. Globaali etelä on köyhä ja pysyy köyhänä niin pitkään kuin maailmantalouden mekanismit riistävät kolmannen maailman valtioilta kehittymisen mahdollisuudet. Siksi tarvitaan myös keskustelua velkojen anteeksiantamisesta, varainsiirtoverosta ja muista maailmantalouden uudistamiskeinoista. Myös kirkko voisi olla asiassa aktiivinen, sillä sillä on paljon kehitysyhteistyöosaamista.

Tarkemmin mielipiteisiini voi tutustua vaalikoneessa. Valitsijayhdistykseni on vasemmistolainen Sydän vasemmalla -vaalilista, jonka kaikki ehdokkaat ja esittely löytyvät täältä.

Miten minua voi äänestää?

Mikäli haluat äänestää minua, se on mahdollista ennakkoäänestyspäivinä 27.-31.10. sekä vaalipäivänä 9.11. Ennakkoäänestyspäivien äänestyspaikat löytyvät täältä. Vaalipäivänä äänestetään Taulumäen kirkossa.

Saat äänestää, jos olet 16 vuotta täyttänyt Jyväskylän seurakunnan jäsen.

Yhteys

Mikäli haluat ottaa yhteyttä, se onnistuu sähköpostilla (oskaripisterantala ät gmail.com) tai tänne kommentoimalla.

(Varoitan etukäteen, että aion poistaa kaikki kommentit, joissa suhtaudutaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin epäkunnioittavasti.)

Olen pian maisteri

Graduni on muuten valmis, ja se löytyy täältä.

Tekeleen seksikäs otsikko on Hetkien punahehkuiset kopiot: Toistuvat ruudut sarjakuvaromaanissa Watchmen. Se on Jyväskylän yliopiston opinnäytekokoelman kuudes teos jonka asiasanana on ”supersankarit”, kolmas teos jonka asiasanana on ”Moore, Alan”, ja ensimmäinen teos, jonka asiasanana on ”Gibbons, Dave”.

Antoisia lukuhetkiä.

Israel käyttäytyy kuin rasistinen roistovaltio. Miksi kristillisdemokraatit tukevat sitä?

Oskari Rantalalle kysymys; miksi niin kiivaasti olet vaatimassa Israelia oikeuteen? onko kenties natsi tai aarioikeisto /vasemmisto tai anarkisti tausta tms?

Israelin Gazaan kohdistamien veristen hyökkäysten aikana olen ajautunut useaan otteeseen väittelemään sosiaalisessa mediassa Israelin ja palestiinalaisten väliseen konfliktiin liittyvistä kiistakysymyksistä. Vastapuolella on ollut lähinnä intohimoisia kristittyjä ja kristillisdemokraatteja, jotka ovat — syistä joita en täysin käsitä — vakuuttuneita siitä, että Israel ei tee mitään väärää.

Jyväskylän KD:n johtokunnan puheenjohtaja Rami Sipilä on koettanut selittää minulle, että ”Israel pyrkii kaikin keinoin vähentämään hyökkäystensä kuolonuhreja”, vaikka YK ja ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet täysin päinvastaista. Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä puolestaan väitti kivenkovaan, että ”jos palestiinalaiset ääriainekset lopettaisivat taistelun, koko alue olisi vauras ja hyvinvoiva”, vaikka YK:n selvitykset ovat järjestään päätyneet siihen tulokseen, että Gazan saarto on taloudellista sodankäyntiä palestiinalaisia siviilejä vastaan, eikä sitä voi puolustella turvallisuudella.

Jotkut vähän reippaammilla argumenteilla liikenteeseen lähteneet ovat syyttäneet minua antisemitistiksi, natsiksi ja ties miksi. Kun olen koettanut ottaa esille sen, että Israelin sotatoimien tuomitseminen ei ole pelkästään minun yksityisajatteluani, vaan samalla kannalla ovat olleet sellaiset tahot kuin esimerkiksi Unicef, YK, Amnesty ja Human Rights Watch, on johtopäätös ollut, että siinä tapauksessa myös nämä järjestöt ovat natsien käsissä. ”Unicef ja YK ovat etulinjassa antisemitismia viemassa”, tiivisti eräs keskustelija.

Israel on heinäkuussa käynnistyneissä sotatoimissa tappanut lähes kaksi tuhatta palestiinalaista, haavoittanut kymmentä tuhatta ja aiheuttanut Gazassa humanitaarisen katastrofin. Uhreista kahdeksan kymmenestä on siviilejä. Israel on iskenyt YK:n kouluihin, jotka olivat täynnä pakolaisia, ja kohdistanut tulitusta niin sairaanhoitohenkilökuntaanpakeneviin siviileihin kuin Gazan ainoaan voimalaitokseen ja muihin ei-sotilaallisiin kohteisiin.

Lähestulkoon jokainen maailman valtio on Yhdysvaltoja myöten tuominnut Israelin toimet, jotka rikkovat kansainvälisiä sopimuksia ja ovat todennäköisesti sotarikoksia. Jostakin syystä Suomesta kuitenkin löytyy suuri määrä Israelin ymmärtäjiä, joilla on omasta mielestään parempaa tietoa asiasta. He ovat vakuuttuneita siitä, että Israel ei tee mitään väärää, ja vaikka tekisikin, syy on loppujen lopuksi Hamasin ja muiden palestiinalaisten aseellisten järjestöjen, jotka pakottavat Israelin käyttämään voimaa.

On vaikea ymmärtää, miten älykkäät, ystävälliset ja kaikin puolin humaanit ihmiset voivat kirkkain silmin argumentoida vastaan kaikkea sitä todistusaineistoa, jota ihmisoikeusjärjestöt ja kansainvälinen media jatkuvasti Gazasta tuottavat. Ehkäpä syyt ovat ennen kaikkea teologisia. Mieleeni on jäänyt konservatiivikristittyjen Seurakuntalainen.fi-sivustolle kirjoittavan toimittaja Susanna Sarimaan kirjoitus, jossa hän kuvailee näin omia vaikuttimiaan sivuuttaa Israelin sotarikoksia koskevat faktatiedot:

Totuudellinen tiedonvälitys on tinkimätön arvo, mutta media ei saa päättää sitä, seisonko Israelin vai palestiinalaisten takana. Kenenkään Raamattuun sitoutuvan päätökseen tukea Israelia ei pidä vaikuttaa se, toimiiko maa mielestämme oikein vai väärin. Meidän tulee olla Israelin puolella, koska siellä elää Jumalan valittu kansa.

Valitettavasti maa, jossa Jumalan valitun kansa asuu, näyttää käyttäytyvän kuin rasistinen roistovaltio.

Se karkottaa palestiinalaisia kodeistaan, rakentaa ja ylläpitää kansainvälisen oikeuden vastaisia siirtokuntia Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa. Siviiliväestön karkottaminen miehitetyiltä alueilta ja heidän korvaaminen ”omilla” siviileillä on Geneven sopimusten mukaan sotarikos.

Israel ylläpitää Gazan saartoa, joka on romahduttanut Gazan talouden ja aiheuttanut valtavan humanitaarisen katastrofin. YK:n ihmisoikeusneuvosto on tuominnut saarron ja YK:n vuonna 2009 tekemän selvityksen mukaan se on mahdollisesti jopa rikos ihmisyyttä vastaan. Israel väittää, että saarto on välttämätön aseiden salakuljetuksen estämiseksi, mutta riippumattomien tutkimusten johtopäätös on järjestään ollut, että kyseessä on kaikkiin alueella asuviin kohdistuva julma kollektiivinen rangaistus, josta kärsivät erityisesti siviilit.

Jos Israel toimisi sodankäynnin sääntöjen mukaan ja tekisi kaikkensa siviilien kuolemien ja kärsimysten ehkäisemiseksi (kuten Israelin ystävät mielellään esittävät), sille luulisi sopivan hyvin, että konflikteissa tapahtuvat molempien osapuolten sotarikokset tutkitaan riippumattomasti. Totuus on kuitenkin se, että Israel on järjestelmällisesti estänyt tutkimukset. Vuonna 2008 se esti YK:n ihmisoikeusraportoijaa, professori Richard A. Falkia, pääsemästä palestiinalaisalueille. Vuonna 2009 se kieltäytyi hyväksymästä Gazan sodan sotarikoksia tutkineen YK:n asiantuntijaryhmän raporttia. Se ei ole suostunut ratifioimaan sopimusta, joka antaisi kansainväliselle rikostuomioistuimelle ICC:lle oikeuden tutkia palestiinalaisalueilla tapahtuvia sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Israelin käytös antaa varsin heikon kuvan Lähi-idän ainoan demokratian halusta luoda alueelle olosuhteet, joissa kaikkien ihmisoikeuksia kunnioitettaisiin. Väkivalta ei kohdistu myöskään pelkästään palestiinalaisia vastaan, vaan kärsimään ovat joutuneet myös israelilaiset sotaa vastustavat vasemmistolaiset. Mielenosoituksia on kielletty ja niihin osallistuneita on häiritty ja pahoinpidelty.

Onkin perusteltua kysyä, onko Israelia enää mielekästä kutsua demokratiaksi tai oikeusvaltioksi. Sekä holokaustista että äärisiionistien murhayrityksestä selviytynyt ja useissa Israelin sodissa taistellut professori Zeev Sternhell muotoili asian israelilaislehti Haaretzin haastattelussa näin:

Democracy is not defined by the right to vote every few years. It is tested every day in terms of human rights. All the rest is secondary, because you can easily, by casting a ballot, establish a dictatorial regime here, or vote to kick the Arabs out of the Knesset. You have to remember that democracy ceased to exist in the territories long ago. The Palestinians there have no human rights, you rule them by force, and after three [Jewish] boys are murdered you can make the life of the population hell, because you can do as you please. That has been the case for decades, and it corrupts.

Lopuksi pahoittelen yksipuolista otsikkoa. Kaikki kristillisdemokraatit eivät fanita Israelin voimapolitiikkaa ja ihmisoikeuksien polkemista. Toisaalta myöskään kaikki niiden fanittajat ole kristillisdemokraatteja, vaan heitä löytyy muistakin puolueista.

Hamasin aseellisen siiven ja muiden summittaisia raketti-iskuja tekevien palestiinalaisten ryhmien toimet eivät nekään kestä päivänvaloa, ja niistäkin voisi kirjoittaa pitkiä blogikirjoituksia. Suomalaisesta näkökulmasta Israeliin keskittyminen on kuitenkin mielenkiintoisempaa, koska me olemme osavastuussa Israelin ihmisoikeusrikkomuksista: ne jatkuvat, koska länsimaat ja kansainvälinen yhteisö hyväksyvät niiden jatkumisen ajoittaisista tuomitsevista puheista huolimatta. Talouspakotteet, tuontikiellot, sanktiot ja boikotit osoittaisivat, että arsenaalissa on muutakin kuin puheita. Vähintäänkin jäihin pitäisi välittömästi laittaa Suomen asekauppa Israelin kanssa.

Väkivalta ei tule loppumaan ennen oikeudenmukaista ratkaisua, joka takaa rauhan, vapauden ja ihmisoikeudet kaikille.