Aihearkisto: Politiikka

Bisnes sopii huonosti varhaiskasvatukseen

Varhaiskasvatuksen yksityistämistä tarjotaan säännöllisin väliajoin yhdeksi keinoksi kohentaa Jyväskylän taloustilannetta.

Viimeisimmäksi asia nostettiin pöydälle tuoreessa konsulttiraportissa, joka tarkasteli erilaisia mahdollisuuksia kuntatalouden suunnan kääntämiseksi.

Koko totuus yksityisen varhaiskasvatuksen kustannuksista ei kuitenkaan selviä kaupungin talousarviota lukemalla, vaikka näin monet päättäjätkin tuntuvat kuvittelevan.

Kaupungille yksityisessä päiväkodissa palvelusetelillä toteutettu varhaiskasvatus on paperilla jonkin verran halvempaa kuin kunnallisessa päiväkodissa, mutta laskun maksavat lapsiperheet.

Parin lapsen perheessä palveluntuottajalle maksettava ylimääräinen maksu voi olla vähän alle tuhat euroa vuodessa.

Aivan pikkurahoista ei siis puhuta varsinkaan pienituloisempien perheiden kohdalla.

Korkeampia maksuja ja yksityistä päiväkotia ei useimmiten valita tietoisesti, vaan tärkeimpänä syynä on se, että paikkaa kaupungin päiväkodista ei omasta kaupunginosasta saa, kun ryhmät ovat täynnä.

Yksityisten päiväkotien alhaisempia toimintakuluja selittävät myös työtekijöiden heikompi työehtosopimus sekä se, että erityistä tukea tarvitsevien lasten palvelut ovat usein yksityisissä päiväkodeissa vaatimattomammat.

Kaupungin säästö tarkoittaisi siis perheiden korkeampia maksuja, työntekijöiden huonompia palkkoja sekä joissain tapauksissa heikompia palveluita.

En väitä, etteikö alalla olisi myös esimerkillisesti toimivia yrityksiä ja yksityisissä päiväkodeissa paljon loistavaa työtä tekeviä varhaiskasvatuksen ammattilaisia. Päinvastoin.

Bisneslogiikka istuu kuitenkin varhaiskasvatukseen huonosti. Yhtiöllä on aina kannustin leikata kuluja, koska se tarkoittaa suurempia tuottoja omistajille. Lasten etu ja työntekijöiden olot tulevat kakkosena.

Oskari Rantala
Kirjoittaja on sivistyslautakunnan jäsen ja kuntavaaliehdokas (vas.) Jyväskylässä.

(Julkaistu Keskisuomalaisessa 10.3.2021)

Hallitseeko Suomea todella vihervasemmisto?

Kansanedustaja Jouni Kotiaho (ps.) ilmoitti räväkässä kolumnissaan ”vihervasemmiston” olevan uhka sananvapaudelle, hallitsevan valtamediaa sekä pyörittävän Suomen poliittista elämää ja oikeuslaitosta mielensä mukaan (KSML 4.7.). Olin näistä uutisista positiivisesti yllättynyt.

Olin vuosia sitten perustamassa Jyväskylään Vasemmistoliiton punavihreää puolueosastoa Tulevaa vasemmistoa, ja olemme toki saavuttaneet huomattavaa menestystä ja viime kuntavaaleissa kolminkertaistimme valtuutettujen määrän Jyväskylän valtuustossa yhdestä kolmeen. Merkkejä suvereenista suomalaisen yhteiskunnan hallinnasta en sen sijaan ole vielä havainnut.

Suomi syytää edelleen rahaa ympäristölle haitallisiin tukiin ja ylläpitää sosiaaliturvajärjestelmää, joka loukkuineen usein aktiivisesti estää ihmisiä nousemasta köyhyydestä. Samaan aikaan Suomi voitelee listaamattomien yritysten omistajia ja pääomatulonsa sijoitusyhtiöiden kautta kierrättäviä superrikkaita valtavilla perusteettomilla veroeduilla.

Vieläkin järjettömämpää on Suomen maahanmuuttopolitiikka. Maasta passitetaan ulos turvapaikanhakijoita, joita on koulutettu vuosia veronmaksajien rahoilla ja jotka ovat usein oppineet kielen ja siirtyneet työelämään.

Suomen ikärakenne on tikittävä aikapommi, mutta palautuslennoille päätyy nuoria ja lapsiperheitä. Tähtitieteelliset tulorajat hankaloittavat perheenyhdistämistä niillekin, jotka saavat maahan jäädä.

Kun nämä epäkohdat on korjattu, saattaa ”vihervasemmisto” todella ollakin Suomessa vallan kahvassa, mutta ainakin toistaiseksi Kotiaho saanee olla rauhallisella mielellä.

Hänen kirjoituksensa keskeinen huolenaihe on se, että julkisuudessa vastustetaan liikaa rasismia – rasisteja kun ei Kotiahon mukaan Suomessa ole kuin korkeintaan kourallinen. Ilmeisesti he ovat kuitenkin hyvin tehokkaita, koska Suomi todettiin juuri laajassa tutkimuksessa rasistisimmaksi tutkituksi EU-maaksi, jossa valtaosa afrikkalaistaustaisista kohtaa jatkuvaa rasistista häirintää.

Ehkä Perussuomalaisten kansanedustajien kannattaisi etsiä ratkaisuja tähän ongelmaan sen sijasta, että he uhriutuvat jäätelöjen nimenvaihdoksista. Niistäkin päättävät sitä paitsi ylikansalliset jättiyritykset eikä vihervasemmisto.

Olin myönteisesti yllättynyt myös siitä, että Kotiaho päätti kirjoituksensa sitaattiin George Orwellin totalitarismia ja stalinismia satirisoivasta mestariteoksesta Vuonna 1984.

Koko elämänsä kansallismielisiä ja vanhoillisia arvoja, rahan valtaa ja epädemokraattisuutta vastaan kamppailleen Orwellin kirja onkin äärimmäisen ajankohtainen, kun tarkastellaan Perussuomalaisten Puolassa, Unkarissa ja Virossa valtaan päässeiden hengenheimolaisten aloittamia puhdistuksia maan historiankirjoituksessa, mediassa ja yhteiskunnassa.

Sitä on syytä suositella kesälukemiseksi kaikille puoluekantaan katsomatta.

Oskari Rantala
varavaltuutettu (vas.), kirjallisuudentutkija,
Jyväskylä

(Julkaistu Keskisuomalaisessa 8.7.2020)

Joutuvatko pienituloiset koronakriisin maksajiksi?

Koronavirus aiheuttaa yhteiskunnalle valtavan laskun ja julkiselle sektorille suuria säästöpaineita tulevina vuosina.

Jyväskylässä keskustelut kymmenien miljoonien eurojen leikkauksista käynnistyvät tulevana syksynä, eikä ole vaikea arvata, millaisia ehdotuksia tulemme näkemään esimerkiksi sivistyspalveluissa: opetustuntien ja opettajien määrän vähentämistä, suurempia luokkakokoja, leikkauksia kehitysvammaisten oppilaiden tukeen sekä yhä lisää säästöjä varhaiskasvatuksesta.

Varmaankin painopistettä ehdotetaan jälleen siirrettäväksi julkisesta yksityiseen varhaiskasvatukseen, joka on kaupungille halvempaa mutta perheille kalliimpaa.

Talouskriiseissä leikkauspöydälle joutuvat valitettavasti aina ennaltaehkäisevät palvelut, jotka eivät ole lakisääteisiä.

Lopputuloksena on kuitenkin pidemmällä aikavälillä suurempi lasku, kun ongelmiin ei päästä puuttumaan ajoissa.

Jonot pitenevät, raskaampien palveluiden tarve kasvaa ja kaupunkilaiset voivat huonommin.

Toinen suuri riski ovat palvelumaksujen korotukset, jotka lisäävät taloudellista eriarvoisuutta.

Kun palveluista rahoitetaan entistä suurempi osa samansuuruisilla maksuilla sekä pieni- että suurituloisille, köyhä maksaa suhteessa enemmän välttämättömistä palveluistaan.

Järkevämpää politiikkaa on rahoittaa palvelut verotuksella, jotta kustannukset jakautuvat oikeudenmukaisesti.

Verotuksen painopisteissä on kuitenkin korjattavaa.

Keskikokoisten palkkatulojen verotus on kohtuullisen korkeaa, kun taas suuria pääomatuloja kohdellaan kevyesti ja erilaiset porsaanreiät mahdollistavat verojen minimoinnin.

Kaikista varakkaimpien listaamattomien yhtiöiden omistajilla on kiusaus nostaa palkkatulot osinkoina, joita ei veroteta juuri ollenkaan, ja erilaiset sijoitusyhtiöjärjestelyt voivat tiputtaa listattujenkin yhtiöiden omistajien verot murto-osaan siitä mitä tavallinen kansalainen joutuu pääomatuloistaan maksamaan.

Mikäli veropohja pidetään sellaisena, että kaikki maksavat reilun osuutensa, voimme välttää aiempien talouskriisien virheet.

Myös Suomen talouden pyörät pyörivät tehokkaammin, kun huolehdimme siitä, ettei köyhyys pääse lisääntymään eikä koulutus joudu leikkauskohteeksi.

Koronaviruksen kustannuksia ei voi kaataa yksin kuntatalouden kannettaviksi, vaan ratkaisuja on tehtävä myös Arkadianmäellä.

Oskari Rantala
varavaltuutettu, sivistyslautakunnan jäsen (vas.)
Jyväskylä

(Julkaistu Keskisuomalaisessa 28.5.2020)

Lopeta syrjintä, Tapio Puolimatka!

Tapio Puolimatka jatkaa (KSML 16.3.) ristiretkeään sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia vastaan.

On valitettavaa, että mediassa saavat tilaa kansanedustajaehdokkaat, joiden vaalikampanja perustuu pelkojen lietsomiseen ja haavoittuvien vähemmistöjen syrjintään. Kirjoituksen asiavirheet on kuitenkin syytä korjata.

Suomen nykyinen transsukupuolisia koskeva lainsäädäntö on ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa, ja Suomi on saanut lukuisia huomautuksia ihmisoikeuksien toteutumista valvovilta YK-elimiltä ja Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetulta. Translain uudistamiselle ei siis ole vaihtoehtoja.

Puolimatka hyökkää erityisesti sitä vastaan, että sukupuolen juridinen vahvistaminen voisi perustua itsemäärittelyyn – siis siihen, että kukin voisi saada haluamansa sukupuolen merkityksi viralliseen väestötietorekisteriin.

Kyse ei ole henkilötunnuksen toiseksi viimeisen merkin muuttamista suuremmasta asiasta, mutta Puolimatka maalailee uhkakuvia lasten huostaanotoista, alaikäisten sukupuolenkorjausleikkauksista ja terveydelle vaarallisista hormonihoidoista.

Näiden epärehellisten vihjailujen levittäminen on vastuutonta.

Oskari Rantala
tutkija
Jyväskylä

(Julkaistu Keskisuomalaisessa 19.3.2019)

Vauvojen karkottamisesta, laillisuuspuheesta ja Martin Luther Kingistä — saako poliisille sanoa ei?

Jyväskylässä Salmirannan vastaanottokeskuksessa tapahtui viikko sitten maanantaina välikohtaus, jossa vauvaperheen pakkopalautusta Afganistaniin toimeenpaneva poliisi hajotti palautusta vastustavan ja estävän turvapaikanhakijoiden mielenosoituksen voimakeinoilla, joukkojenhallintareleillä ja kaasusumutteella. Siitä käynnistynyt mediahässäkkä on ollut tuskallista seurattavaa, sillä poliitikot ja päätoimittajat eivät näytä kykenevän muuhun kuin ”poliisia ei saa häiritä” -epäargumentin toisteluun, jonka perusteluksi ei yleensä löydy mitään muuta kuin kehnojen kasvattajien iätön klassikko ”koska niin nyt ei vaan saa tehdä”.

Eipä sillä — itsekin olen kyllä aina totellut poliisia kymmenissä mielenosoituksissa, joihin olen osallistunut (ja kaikki tuntemani poliisit ovat mukavia ihmisiä), mutta jokainen, joka tietää historiasta jotakin, ymmärtää että maailma ei ole aivan näin yksinkertainen ja mustavalkoinen paikka. Ja mitä paremmin on kärryillä turvapaikanhakijoiden tilanteesta ja oikeusturvasta Suomessa, sitä vähemmän mustavalkoiselta tilanne näyttää ja sitä vaikeampi viranomaisiin on näissä asioissa sataprosenttisesti luottaa (mutta palataan siihen myöhemmin).

Laillisuuspuhetta ja viranomaistenhäirintäkeskustelua seuratessa mieleeni tulee aina Martin Luther Kingin avoin A Letter From A Birmingham Jail -kirje, jonka mustien kansalaisoikeusliikkeen johtaja kirjoitti — kuten sen otsikosta voi päätellä — putkassa Alabaman Birmingham vuonna 1963. King oli viikon vangittuna kaupungissa, jossa oli vallalla 60-luvun alun Yhdysvaltojenkin mittapuulla räikeä rotuerottelu.

Kaupungin järjestyssäännöt kielsivät mustaihoisilta pääsyn samoihin tiloihin valkoihoisten kanssa muun muassa ravintoloissa, puistoissa ja teattereissa. Mustaihoiset eivät saaneet kaupungissa töitä, heitä ei hyväksytty asiakkaiksi valkoisten omistamiin yrityksiin tai päästetty valkoisten kirkkoihin, ja omia oikeuksiaan puolustavat mustat joutuivat usein raa’an väkivallan uhreiksi, mikä ei ollut etelävaltioissa tuohon aikaan mitenkään epätavallista.  Kansalaisoikeusaktivistien koteihin, valkoisten asuinalueille muuttavien mustien taloihin ja mustien seurakuntien kirkkoihin tehtiin pommi-iskuja, ja kuolonuhrien joukossa oli useita lapsiakin. Birminghamissa pommituksia tapahtui niin paljon, että kaupunkia kutsuttiin Bombinghamiksi. Lynkkauksiakin tapahtui edelleen, ja niihin syyllistyneet valkoiset vapautettiin usein oikeudessa. Kaikilla oli periaatteessa äänioikeus, mutta väkivallan uhkan ja jatkuvan häirinnän takia vain kymmenesosa kaupungin mustista oli uskaltanut rekisteröityä äänestäjiksi, eli valkoiset olivat tukevasti vallan kahvassa.

bombingham
Mustan perheen talo Alabaman Birminghamissa räjäytettiin vuonna 1950 kostoksi siitä, että asukkaat olivat haastaneet oikeudessa kaupungin kaavoituskäytännöt (lähde). Vuosina 1945-62 mustia vastaan tehtiin 50 pommi-iskua, joiden tekijöitä ei saatu kiinni.

Martin Luther King tuli mukaan organisoimaan mielenosoituksia ja väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta kaupungin rasistista meininkiä vastaan, ja hänkin joutui pidätetyksi. Putkassa kirjoitettu kirje oli Kingin vastaus muutamien valkoihoisten maltillisten pastorien hänen toimintatapojaan arvostelleisiin puheenvuoroihin. Kirkonmiehet kannattivat periaatteessa kansalaisoikeusliikkeen tavoitteita, mutta heidän mielestään mielenosoitukset, joilla oli tarkoitus häiritä viranomaisia, lisätä jännitteitä ja saada mediahuomiota, olivat väärä keino taistelussa yhdenvertaisista kansalaisoikeuksista — parempi olisi toimia tiukasti lakien mukaan ja pyrkiä kumoamaan rasistiset käytänteet oikeudessa ja uusia lakeja säätämällä.

Lukiessani suomalaisten poliitikkojen jeesustelevia puheenvuoroja siitä, miten Salmirannan mielenosoittajat toimivat väärin kieltäytyessään noudattamasta poliisin käskyjä, en voinut olla palaamatta Kingin kirjeen sisältöön.

Siihen tutustuminen tekisi hyvää esimerkiksi SDP:n, Keskustan, Kokoomuksen ja RKP:n — ja miksei Perussuomalaisten ja Sinisen eduskuntaryhmänkin — parlamentaarikoille, jotka ilmoittivat YLElle, ettei kansalaistottelemattomuus turvapaikanhakijoiden auttamiseksi ole hyväksyttävää. Ainoastaan Vasemmistoliitto ja Vihreät pitivät väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta jossain tapauksissa perusteltuna (vaikka Touko Aaltokin taisi ensimmäisessä lausunnossaan sanoa, ettei viranomaisten toiminnan estäminen ole koskaan hyväksyttävää — onneksi hän tarkensi kantaansa myöhemmin). Muiden puolueiden mielestä turvapaikanhakijoiden pitäisi ilmeisesti antaa mukisematta poliisin palauttaa heidän läheisensä mahdolliseen hengenvaaraan siinäkin tapauksessa, että turvapaikkahakemuksen käsittelyssä on räikeitä ongelmia.

Mitä terveisiä Martin Luther King sitten lähetti häntä kritisoineille pastoreille? Koko pitkähkö kirje on lukemisen arvoinen, mutta mielenkiintoisin on tämä kohta, jossa King kirjoittaa, että mustien oikeuksien toteutumisen tiellä ovat rasistisia murhia tekevää Ku Klux Klania enemmän kansalaisoikeusliikettä periaatteessa tukevat mutta suoraa toimintaa ja viranomaisten uhmaamista karsastavat maltilliset valkoihoiset.

I must make two honest confessions to you, my Christian and Jewish brothers. First, I must confess that over the past few years I have been gravely disappointed with the white moderate. I have almost reached the regrettable conclusion that the Negro’s great stumbling block in his stride toward freedom is not the White Citizen’s Counciler or the Ku Klux Klanner, but the white moderate, who is more devoted to ”order” than to justice; who prefers a negative peace which is the absence of tension to a positive peace which is the presence of justice; who constantly says: ”I agree with you in the goal you seek, but I cannot agree with your methods of direct action”; who paternalistically believes he can set the timetable for another man’s freedom; who lives by a mythical concept of time and who constantly advises the Negro to wait for a ”more convenient season.”

King huomauttaa arvostelijoidensa olevan hakoteillä, kun heitä kiinnostaa enemmän mielenosoitusten arvostelu kuin ne aiheuttanut epätasa-arvoisuus: ”You deplore the demonstrations taking place in Birmingham. But your statement, I am sorry to say, fails to express a similar concern for the conditions that brought about the demonstrations.”

Ja vähän myöhemmin: ”We know through painful experience that freedom is never voluntarily given by the oppressor; it must be demanded by the oppressed. Frankly, I have yet to engage in a direct action campaign that was ”well timed” in the view of those who have not suffered unduly from the disease of segregation.”

Tässä olisi Keskustan Markus Lohelle, SDP:n Joona Räsäselle ja muille YLEn kyselyyn vastanneille eduskuntaryhmien edustajille mietittävää. Valkoihoisen, hyväosaisen ja turvattua elämää elävän suomalaisen on vähän turhan helppo sanoa, mitä lohduttomassa tilanteessa olevat ja oman henkensä sekä läheistensä turvallisen puolesta pelkäävät ihmiset eivät saa tehdä — varsinkin kun eräissä tapauksissa on aika selvää, että turvapaikanhakijan oikeusturva on turvapaikkaprosessissa lähinnä vitsi.

Martin Luther Kingin kirje on hyvä muistutus siitä, että jopa silloin, kun vastapuoli tekee viranomaisten suojeluksessa poliittisia murhia ja pommi-iskuja (joita Odin-, Maidan-, Vastarintaliike- ynnä muut klaanilaislarppaajapellet eivät Suomessa nyt kuitenkaan vielä onneksi tee), joku ilmestyy aina mussuttamaan siitä, kuinka olisi noudatettava lakia ja poliisin antamia määräyksiä.

Jos väkivallaton kansalaistottelemattomuus ja passiivinen vastarinta (=mielenosoittaminen siten, että ei tehdä kenellekään pahaa mutta ei suostuta lopettamaan vaikka poliisi käskee) on kaikissa tapauksissa väärin, se tarkoittaa, että King ei olisi saanut järjestää mustien oikeuksia vaativia marsseja Birminghamissa. Mielenosoitukset oli kaupungin keskustassa oikeuden päätöksellä kielletty, joten jokainen mielenosoittaja rikkoi lakia ja päätyi pidätetyksi.

Kahdeksaa vuotta aiemmin Alabaman Montgomeryssä toinen kansalaisoikeusliikkeen ikoni Rosa Parks ei olisi Lohen, Räsäsen ja kumppanien logiikalla saanut kieltäytyä antamasta istumapaikkaansa bussissa valkoihoiselle matkustajalle, kun bussikuski ja poliisi kehottivat häntä tekemään niin.

Me suomalaisetkin saavutimme kansalaisoikeuksia ja Suomi sai lopulta itsenäisyytensäkin, kun esi-isämme kieltäytyivät vuoden 1902 kutsuntalakoissa suorittamasta asepalvelusta Venäjän armeijassa ja suurlakkoilivat vuonna 1905, kuten Panu Raatikainen muistuttaa. Täysin laitonta puuhaahan nekin olivat, ja epäilemättä 1900- ja 1950-lukujen mikkokärnät olivat niitäkin vastaan, koska esivaltaahan on aina syytä totella ja vaikuttaa asioihin vain ja ainoastaan laillisia keinoja käyttäen. Tai näin ainakin 2010-luvun Mikko Kärnä saarnaa:

– Virkavallan vastustaminen ei ole tulkinnanvaraista, vaan se on virkavallan vastustamista, joka on lainsäädäntömme nojalla kiellettyä.

Joskus poliisille on kuitenkin voinut sanoa ei, ja seuraukset ovat olleet ihan hyviä ainakin Yhdysvaltojen mustien ja meidän suomalaisten näkökulmasta: Birminghamin tapahtumia seuraavana vuonna säädettiin suureksi osaksi sen saaman mediahuomion johdosta uusi Civil Rights Act, joka kielsi lopullisesti etnisen syrjinnän, ja Suomessa järjestettiin vuonna 1907 ensimmäiset eduskuntavaalit, joissa äänioikeus oli yleinen ja yhtäläinen.

Yhteiskunnassa haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset, jotka kokevat, että heitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti, tulevat aina protestoimaan oikeuksiensa puolesta, ja heitä paremmassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat laillisuusmussuttajat tulevat aina valittamaan siitä, ettei se ole oikea tapa toimia. Näin kävi Salmirannassakin.

Kaikki lähti liikkeelle tapauksesta, jossa afganistanilainen perhe — mukaanlukien kahdeksan kuukauden ikäinen vauva — oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen ja heidän valituksensa oli hallinto-oikeudessa hylätty. Perheen kertomuksen mukaan heitä uhkaa Afganistanissa ”aviorikoksen” takia viranomaisten käsissä vankeus ja Talebanin käsissä kivitys. Itselläni ei tietenkään ole tietoa siitä, mikä on totuus asiassa, mutta muut afganistanilaiset ja perheen tilanteeseen perehtyneet suomalaiset vapaaehtoiset ovat vakuuttuneita siitä, että vaara on todellinen.

salmiranta
Matleena Käpin kuva mielenosoituspaikalta.

Turvapaikkaprosessin asiantuntijoiden mukaan turvapaikan tarvetta ei ole selvitetty kunnolla: Haastattelu on ollut poikkeuksellisen suppea, kaikkia perheen olosuhteisiin liittyviä tietoja ei ole selvitetty, päätös on tehty pika-aikataululla, ja hakemuksen hylkäämisen perusteena olleet ristiriitaisuudet pariskunnan osapuolten kertomuksissa liittyvät pieniin yksityiskohtiin. Valituksen hallinto-oikeuteen laatinut lakimies ei ole hallinnut tehtäväänsä hyvin, vaan on vedonnut humanitaariseen suojeluun, joka oli jo poistettu Suomen lainsäädännöstä. Turvapaikan saaminen on tällaisessa prosessissa käytännössä mahdotonta, ja — ainakin Right to Live -verkoston asiantuntijan mukaan — näyttää vahvasti siltä, ettei perheellä ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta kertoa kaikkia heidän tilanteeseensa liittyviä perusteluja, jotka voisivat puoltaa turvapaikan saamista.

Muut afganistanilaiset turvapaikanhakijat pitivät selvänä, että perhe olisi palautuksen jälkeen hengenvaarassa. Kun poliisi tuli hakemaan heitä palautuslennolle, Salmirannan asukkaat koettivat estää perheen viemisen vastaanottokeskuksesta. Tietenkin hekin tiesivät, ettei mielenilmaisu lopulta voi tilannetta ratkaista, mutta he onnistuivat samassa asiassa kuin Martin Luther King Birminghamissä: turvapaikanhakijoiden oikeusturva ja pakkopalautusten ongelmat on nyt nostettu julkiseen keskusteluun.

Ja onhan tämä aika posketonta: samaan aikaan kun Suomi kärsii hankalanmuotoisen ikäpyramidin aiheuttamasta kestävyys- ja lapsivajeesta ja naisia patistellaan jopa lisääntymistalkoisiin, verorahoja käytetään vauvojen karkottamiseen maailman vaarallisimpaan maahan. Tässä tapauksessa kohteena on vieläpä sellainen vauvaperhe, jonka turvapaikkahakemusta ei ole todennäköisesti kunnolla käsitelty ja jolla olisi erittäin kovat houkuttimet jäädä Suomeen ja kotiutua tänne.

Ne, joiden poliittinen muisti on yli viiden kuukauden mittainen, saattavat vielä muistaa, kuinka pääministeri Juha Sipilä ilmoitti kuntavaalien alla, ettei raskaana olevien tai alaikäisten karkottaminen ”mahdu hänen oikeustajuunsa”. En tiedä, miten pääministerin oikeustaju tällä hetkellä jaksaa, mutta Suomen voimassa olevien maahanmuuttolinjausten mukaan tätäkin kahdeksan kuukautta vanhaa pikkukaveria odottaa nyt pakkopalauttaminen Afganistaniin:

palautettavapikkukaveri
Kahdeksan kuukauden ikäistä Suomessa syntynyttä Taha Bayatia uhkaa palautus Afganistaniin vanhempiensa mukana (lähde). ”Lapsellamme ei ole tulevaisuutta Afganistanissa”, sanovat vanhemmat.

Samalla tavalla on ilmeisesti tapahtumassa viisilapsiselle irakilaisperheelle, jonka pakkopalautusta vastustavaan mielenosoitukseen osallistuin maaliskuussa. Perheen nuorin lapsi, joka oli syntynyt Suomessa, oli silloin vähän yli vuoden vanha. Vanhemmat lapset kävivät koulua ja osasivat puhua suomea — nyt varmaan vielä paremmin kuin vielä maaliskuussa. Nämäkin jo valmiiksi tänne kotoutuneet lapset halutaan nyt heittää Suomesta ulos.

palautettavapikkukaveri2
Mauri Pekkarinen seisahtaa viisilapsisen irakilaisperheen (nuorin lapsi näkyy kuvassa) pakkopalautusta vastustavassa mielenosoituksessa. Lukaise koko päivitys tästä.

Suomen turvapaikkapolitiikka on erittäin tiukkaa, ja se on kiinni hallituksen linjasta, vaikka meitä hallitsevat poliitikot mieluusti väittävät muuta ja vetoavat siihen, että lakeja tässä vain noudatetaan. Kuitenkin jos katsotaan tilastoja, perussuomalaisten maahanmuuttolinjan lyöminen läpi hallituksessa vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen on päivänselvä tosiasia: vuonna 2015 irakilaisista 85 prosenttia sai turvapaikan, mutta seuraavana vuonna 75 prosenttia päätöksistä oli kielteisiä — samaan aikaan EU-alueella turvapaikka myönnettiin irakilaisille 61 prosentissa tapauksista (lähde). On perinjuurin merkillinen yhteensattuma, että viime vuonna juuri Suomeen sattui eksymään valtavasti irakilaisia, jotka olivat maksaneet ihmissalakuljettajille suuria summia päästäkseen maasta pakoon, mutta eivät sitten oikeasti tarvinneetkaan turvapaikkaa. Muualla Euroopassa heistä ei näkynyt vilaustakaan.

Turvapaikkapolitiikan poliittisen ohjauksen lisäksi toinen ongelma ovat Maahanmuuttoviraston selkeät virheet ja puutteet turvapaikanhakijoiden oikeusturvassa, joita oikeusavun saannin rajoittaminen on vain pahentanut. Turvapaikkapäätöksiin on copy-pastettu toisista päätöksistä perusteluja, jotka eivät liity kyseisten hakijoiden tapauksiin mitenkään, lapsiperheen käännytystä on perusteltu ohjeella, joka nimenomaan kieltää lapsiperheiden käännyttämisen, ja kidutuksen vammat eivät ole estäneet käännytystä, vaikka näin pitäisi olla. Käännytyksiä tehdään maan yleisten olosuhteiden perusteella, vaikka Migrikin on tulkinnut, että hakijaan kohdistuu henkilökohtaista vainoa. Perustelut ovat usein absurdin groteskeja, esimerkiksi tällaisia:

Maahanmuuttovirasto hyväksyy näin ollen tosiseikkana sen, että joutuisit ISISin taholta vakavien oikeudenloukkausten kohteeksi palatessasi Mosuliin. Sinulla ei ole kotialueellasi mahdollisuutta turvautua viranomaissuojeluun ISISiä vastaan.

[…]

Maahanmuuttovirasto ei ole hyväksynyt tosiseikkana kertomaasi siitä, että voisit henkilökohtaisten syiden vuoksi tulla tapetuksi Mosulissa.

[…]

Tosiseikkana on kuitenkin hyväksytty, että ISISin hallinnassa tällä hetkellä olevaan Mosuliin palatessasi olisit vaarassa joutua ISISin erityisen mielenkiinnon ja tätä kautta myös vakavien oikeudenloukkausten kohteeksi. Pelko on tältä osin objektiivisesti perusteltua.

Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt tosiseikaksi myös sen, että järjestö on räjäyttänyt sekä työpaikkasi että talosi, mutta Maahanmuuttovirasto on katsonut, että niin on tapahtunut Mosulin yleisestä turvattomasta tilanteesta johtuen. Talon räjäytys on luonteeltaan omaisuuteen kohdistuva teko eikä Maahanmuuttovirasto pidä sitä vainona.

Lainsäädännön muutoksen jälkeen oikeusavustajat eivät enää ole läsnä turvapaikkapuhutteluissa, mikä on johtanut siihen, että turvapaikan saamisen kannalta tärkeät seikat eivät tule esille, ja päätökset ovat usein selkeästi vääriä. Niistä kaatuu hallinto-oikeudessa jo joka kolmas — ja kaatuisi varmasti vielä useampi, elleivät oikeusavustajat tekisi monesti erittäin huonoa työtä. Avustajien palkkiot on muutettu könttäkorvauksiksi, jotka houkuttelevat tekemään työn mahdollisimman nopeasti ja vähällä vaivalla. Jotkut oikeusavustajat ovat myös vaatineet edustamiltaan turvapaikanhakijoilta rahaa, mikä on vastoin lakia. Oikeasti: jos kuvittelet Suomen olevan oikeusvaltio, lue tämä Helsingin Sanomien juttu, niin et kuvittele enää.

Mielenosoituksessa viime lauantaina kuulin turvapaikanhakijan kertovan, että koska hän osaa vähän suomea, hän ymmärsi turvapaikkapuhuttelussa, ettei tulkki kääntänyt oikein hänen sanomisiaan. Miten moni muu turvapaikanhakija on ollut samanlaisessa tilanteessa, mutta ei ole osannut kielitaitonsa takia puolustaa oikeuksiaan ja on saanut siksi hylkäävän päätöksen?

On turhauttavaa asua maassa, jossa ihmisiä kohdellaan näin, ja vielä turhauttavampaa on kuunnella asioista vähän tai ei juuri mitään tietävien ihmisten mussutusta siitä, että viranomaisten päätökset ovat varmuudella oikeita ja niitä täytyy noudattaa.

Totuus on, että Suomen turvapaikkajärjestelmä ei liian monissa tapauksissa toimi. Joskus päätökset ovat vääriä ja oikeus ei toteudu.

Se on masentavaa, mutta siinä ei ole mitään erikoista: heikossa yhteiskunnallisessa asemassa olevia ihmisiä kohdellaan aina huonosti, ja heidän laillistenkin oikeuksiensa toteutuminen on vähän niin ja näin — oli kyseessä 50-luvun Yhdysvallat tai 2010-luvun Jyväskylä. Niin maailma valitettavasti toimii.

Näyttää siltä, että sen ovat oivaltaneet Suomessa toistaiseksi vasemmistolainen ja punavihreä poliittinen liike sekä evankelis-luterilainen kirkko. Poliisi raportoi tässä YLEn uutisessa, että kirkon työntekijät ovat pyrkineet estämään poliisin toimintaa ja piilottamaan palautuspäätöksen saaneita ja paperittomia. Samoin on kertonut toimineensa muun muassa Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula:

Suomalainen viranomainen on keskimäärin luotettava ja reilu. On kuitenkin naiivia kuvitella, että järjestelmä olisi erehtymätön, että mahdottomia ja epäoikeudenmukaisia tilanteita ei koskaan voisi syntyä. Piilottaminen on ollut yksilötasolla toimiva varajärjestelmä silloin, kun virallinen systeemi pettää. Toistaiseksi en ole kuullut yhtään perustelua sille, miten sen kriminalisointi parantaisi suomalaista yhteiskuntaa.

Ja kirkosta puheenollen: pääkaupunkiseudun kirkollinen media Kirkko ja kaupunki on julkaissut sivuillaan eilen sarjakuvataiteilija Ville Rannan pilapiirroksen, joka kiteyttää Suomen turvapaikkatilanteen paremmin kuin tämä tuhottoman pitkä ja jaaritteleva kirjoitus:

villeranta-turvapaikanhakija

Mitä asialle sitten voi tehdä?

Kansalaisten mahdollisuudet muuttaa Suomen turvapaikkapolitiikkaa lyhyellä tähtäimellä ovat aika rajalliset, mutta jotain on tietysti aina tehtävissä.

  • Osallistu mielenosoituksiin ja levitä tietoa turvapaikanhakijoiden ongelmista.
  • Väitä vastaan, kun tuttavasi levittävät rasistista huuhaata sosiaalisessa mediassa.
  • Painosta poliitikkoja ja muita päättäjiä.
  • Liity Refugee Hospitality Club -ryhmiin (löytyy Facebookista) ja mene mukaan vapaaehtoistoimintaan. Mieti, mitä itse voisit tehdä.
  • Lahjoita rahaa esimerkiksi Helsingin Oikeus Elää -mielenosoitukselle, Pakolaisneuvonnalle tai Oikeus ilman rajoja ry:lle.
    Samaan hengenvetoon voi tietysti lisätä, että globaalia työtä tekevien järjestöjen kautta on mahdollista auttaa pakolaisia, joiden tilanne on usein vielä vaikeampi kuin Suomessa turvapaikanhakijoina olevilla. Kirkon Ulkomaanavun kautta voi esimerkiksi tukea Syyrian pakolaisia Syyriassa, Kreikassa, Syyriassa ja Jordanian pakolaisleireillä olevia pakolaisia.
  • Tsekkaa Ruskeat tytöt -sivuston 4 tapaa auttaa paperittomia ihmisiä
  • Vaihda Suomen hallitus. Mitä pikemmin, sen parempi.

Halla-ahon perussuomalaiset ajavat köyhiä vastakkain

Perussuomalaiset valitsivat Jyväskylän puoluekokouksessa uudeksi puheenjohtajakseen Jussi Halla-ahon.

Linjapuheessaan Halla-aho kertoi, mihin suuntaan hän aikoo puoluettaan viedä. Uusi puheenjohtaja totesi muun muassa, että ”köyhät nimenomaan ovat vastakkain” – tarkoittaen, että pienituloisten suomalaisten etuja ajetaan maahanmuuttajien asemaa kurjistamalla, maahanmuuttoa rajoittamalla ja kehitysapua leikkaamalla.

Ajatus on tietysti älytön, mutta monimutkaistuvassa maailmassa rajusti yksinkertaistavat ja heikommassa asemassa olevia ihmisryhmiä demonisoivat poliittiset puheenvuorot ovat ikävä kyllä olleet hyvin tehokkaita. Vihaa on valitettavan helppo myydä, vaikka vielä missään muukalaisvastainen oikeistopopulismi ei ole onnistunut tuottamaan ”oman maan köyhille” mitään hyvää.

Köyhien ja pienituloisten aseman parantamiseen on olemassa vain yksi resepti, ja se on sama kaikkialla maailmassa: pienemmät tuloerot, kohtuulliset palkat ja työntekijöiden vahva neuvotteluasema työelämän muutoksissa sekä riittävä sosiaaliturva, jotta myös työttömien, eläkeläisten ja muiden työelämän ulkopuolella olevien ihmisryhmien säällinen toimeentulo on turvattu.

Tällä linjalla osa perussuomalaisistakin oli ennen, tai ainakin ennen viime eduskuntavaaleja ja Sipilän hallitusohjelmaan sitoutumista.

Sen jälkeen puolue on ollut mukana kasvattamassa tuloeroja, kurjistamassa työntekijöiden asemaa ja purkamassa hyvinvointiyhteiskunnan palveluita, koska ”se on tässä taloustilanteessa välttämätöntä”.

Taloustieteelliset tosiasiat eivät tätä linjaa ole tukeneet, vaan kyse on ollut poliittisesta arvovalinnasta.

Niin tai näin, Timo Soinin johdolla isänmaallisuuden pimeä puoli pidettiin perussuomalaisissa jotenkuten aisoissa ja rasistisista puheista joutui myös vastuuseen. Kun katsoo puolueen uusia johtajia, on selvää, että tulevaisuudessa asiat ovat toisin.

Uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja toinen varapuheenjohtaja Teuvo Hakkarainen ovat molemmat saaneet tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kumpikaan ei ole suostunut edes pahoittelemaan tekemäänsä rasistista rikosta tai myöntänyt tehneensä väärin.

Ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Laura Huhtasaari on puolestaan ollut muun muassa puhujana Suomi ensin -järjestön mielenosoituksessa.

Kyseinen järjestö kerää kannattajakortteja saadakseen useiden rikosepäilyjen takia etsintäkuulutetun ja ulkomailla edelleen piileskelevän MV-lehden perustaja Ilja Janitskinin presidenttiehdokkaaksi.

Kolmas varapuheenjohtaja, kansanedustaja Juho Eerola on ollut otsikoissa kun paljastui, että hänen läheinen avustajansa oli hakenut jäsenyyttä uusnatsijärjestö Suomen vastarintaliikkeestä, ja Eerola vastusti kiivaasti avustajansa erottamista.

Tällaiset voimat perussuomalaisia nyt johtavat.

Mitkä ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja oikeusvaltiota kunnioittavat puolueet voivat tehdä tällaisten poliittisten toimijoiden kanssa yhteistyötä?

Oskari Rantala
varapuheenjohtaja, Vasemmistoliiton Jyväskylän kunnallisjärjestö

(Julkaistu Keskisuomalaisessa 3.6.2017)

Jyväskylän lukiogate — mitä hittoa?

Vaalikähinöiden ikävin puoli on se, että kaikki ehdokkaat ja puolueet eivät puhu aivan totta. Vaihtoehtoiset faktat ja populistiset yleistykset tietysti kuuluvat politiikkaan, mutta täytyy sanoa, että kun kävelee vaalikadun päästä päähän ja hieman höristää korviaan äänestäjille saarnaavien ehdokkaiden kohdalla, niin kuulee kyllä melkoisia kalajuttuja.

Mitään uutta siinä ei tietenkään ole, eikä nyt eletä ”faktojen jälkeistä aikaa” sen enempää kuin aiemminkaan — sitä ”faktojen aikaa” ei nimittäin ole koskaan ollut.

Voisi väittää niinkin, että nettiaikakaudella väärien tietojen levittäminen on vaikeampaa kuin ennen.

Menneinä aikoina puoluejohtajaukot saivat syöttää vaalikarjalle pajunköyttä minkä kerkesivät ilman että heidän sanomisiaan sen kummemmin pääsi kukaan kyseenalaistamaan. Nyt netin faktapoliisit voivat ampua vaalitenttien hämärät väitteet alas samaa tahtia kuin millä Timo Soini, Petteri Orpo ja kumppanit niitä tuuttaavat eetteriin.

Soini väitti, että YLEn vaalitentissä, ettei Vasemmistolla ole ajatustakaan siitä, miten maksuton varhaiskasvatus rahoitettaisiin, ja Orpo puolestaan Kokoomuksen puoluepäiväpuheessaan, etteivät koulutuslupauksensa antaneet ja pettäneet hallituspuolueet itse asiassa olisi leikanneet koulutuksesta.

Emävalheita tietysti molemmat.

Kuntatasolla faktantarkistus on valitettavasti vähäisempää kuin isommissa ympyröissä, joten paikallisemmissa asioissa poliitikko pääsee vähän helpommin höynäyttämään äänestäjää tai ainakin esittämään aika härskejä puolitotuuksia.

Yksi esimerkki ovat lukiokoulutuksen leikkaukset Jyväskylässä, joista vähän turhan monet yrittävät vierittää syyn koulutuskuntayhtymän harteille. Se on ymmärrettävästi mukavampaa kuin kertoa totuus: Kun kaupunki päätti siirtää lukiot koulutuskuntayhtymälle, se päätti samalla, ettei kaupunki rahoita niitä, vaan lukiokoulutus järjestetään valtion rahoituksella. Kaikki puolueet olivat mukana tekemässä tätä päätöstä, ja vaikka jotkut vastustivat itse siirtoa (äänestys päättyi 44 vastaan 28), kukaan ei ollut sitä mieltä, että kaupungin tulisi jatkossa rahoittaa lukiokoulutusta.

Tämän jälkeen Suomen hallitus on leikannut toisen asteen koulutuksen resursseja kovalla kädellä, ja koulutuskuntayhtymä on joutunut sen takia niistämään rahaa lukiolaisilta: luokkakoot ovat kasvaneet ja kurssimäärät vähentyneet hirvittävää tahtia. Lukiolaiset ovat järjestäneet mielenilmauksia ja ulosmarsseja, ja osittain niiden seurauksena Jyväskylän kaupunki alkaa nyt rahoittaa lukioita.

Hyvä niin.

Kuitenkin kun tutustuu kuntavaaliehdokkaiden mietteisiin asiasta, vastaan tulee usein hieman tämäntyyppisiä teesejä (suora lainaus erään ehdokkaan brosyyristä): ”Lukiot on otettava takaisin kaupungin hallintaan. Koulutuskuntayhtymä on lopettanut kursseja ja nostanut ryhmäkokoja.”

Kannatan kaupungin lukiorahoituksen kasvattamista, koska mikään muukaan ei tässä tilanteessa auta. Kaupunki kuitenkin kantaa tässä vastuun, jonka pitäisi kuulua valtiolle. Toisen asteen koulutuksen valtionosuudet ovat kerta kaikkiaan liian pienet, ja siitä seuraa, että eri puolilla maata lukiota käyvät oppilaat ovat keskenään todella eriarvoisessa asemassa ja riippuvaisia kunnan halusta ja mahdollisuuksista rahoittaa toisen asteen koulutusta.

Ulosmarsseja ja mielenosoituksia sopisi järjestää myös hallituksen politiikkaa vastaan: se ei ole palauttanut lukioiden resursseja riittävälle tasolle, vaan on pitänyt ne alimitoitettuina ja tehnyt lisäksi jättileikkaukset myös ammatilliseen koulutukseen sekä muille koulutusasteille varhaiskasvatuksesta aina yliopistoon saakka — huolimatta siitä, että ennen vaaleja kaikki hallituspuolueet eli Keskusta, Kokoomus ja Perussuomalaiset lupasivat, ettei koulutuksesta höylätä enää euroakaan.

Koulutuskuntayhtymä on kyllä hoitanut kyseenalaisesti esimerkiksi opettajien yt-neuvotteluja, joten sitä voi kritisoida ihan aiheesta, mutta lukioiden ahdingon kanssa sillä ei ole kauheasti tekemistä.

Älä usko ihan kaikkea, mitä vaalikadulla kuulet.

blogikuvatekstiin-web
Olen ehdokkaana Jyväskylässä kuntavaaleissa 2017. Lue lisää kampanjasivultani!

Lapset kärsivät Jyväskylän leikkauslinjasta

Olen seurannut Jyväskylän sivistyslautakunnassa nyt neljän vuoden ajan, miten kaupungintalouden ”tasapainottaminen” on vaikuttanut lasten ja nuorten palveluihin. Jälki on ollut aika karua, ja leikkauspölkylle on yritetty nostaa käytännössä kaikki mahdollinen perhepuistoista koulunkäynninohjaajiin ja kehitysvammaopetuksesta päivähoitoon.

Osa leikkauksista on onnistuttu lautakunnassa yhteistyöllä torjumaan, mutta kaupungin hyvinvointikertomuksesta jokainen voi lukea, mihin suuntaan tilanne on kehittymässä.

Yksi iso ongelma on se, että kaupunginvaltuusto on täynnä vanhoja ukkoja, jotka tuijottavat vain budjetin loppusummaa eivätkä ymmärrä, että lasten ja nuorten palveluihin satsaaminen on sekä sosiaalisesti että taloudellisesti järkevää. Esimerkiksi pienten lasten vanhempia ei valtuustossa juuri ole, vaan päivähoitoleikkauksien puolesta äänestävät siellä ihmiset, joilla ei ole asiaan mitään kosketusta. Asian täytyy muuttua, ettei lyhytnäköinen leikkauspolitiikka jatku myös ensi kaudella.

Alla tänään (6.4.2017) Keskisuomalaisessa julkaistu mielipidekirjoitukseni.

Lapset kärsivät Jyväskylän leikkauslinjasta

Valmisteilla oleva Jyväskylän kaupungin hyvinvointikertomus on karua luettavaa, mutta tulosten ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään. Kaupunki on hoitanut talouttaan jo pitkään leikkaamalla ja kuntalaisten palveluja karsimalla. Erityisen huolestuttavia ovat lapsiin liittyvät tiedot.

Köyhyysrajalla elävien lapsiperheiden määrä on kolminkertaistunut 1990-luvun jälkeen, ja tänään jyväskyläläislapsista useampi kuin joka kymmenes kasvaa hyvin pienituloisessa perheessä.

Myös toimeentulotukea saavien perheiden osuus on kasvussa, ja vähävaraisuus, matala koulutus, työttömyys, yksinäisyys ja runsas päihteidenkäyttö usein periytyvät sukupolvelta toiselle. Vaikka monet voivat hyvin, hyvinvointi jakautuu liian epätasaisesti.

Hyvinvointikertomuksessa nousee vahvasti esiin, että kiusaaminen on kouluissa edelleen vakava ongelma. Esimerkiksi koulutuksen ulkopuolelle jääneistä ja muista ongelmista kärsivistä nuorista, joita kohdataan etsivässä nuorisotyössä, lähes kaikki ovat kokeneet kiusaamista.

Ongelmat eivät korjaudu itsestään, vaan tarvitaan panostuksia perheiden ja lasten hyvinvointiin – suomeksi siis rahaa. Poliittista tahtoa tähän ei kuitenkaan meinaa löytyä, vaan sen sijasta lasten palvelut ovat olleet koko valtuustokauden leikkauspöydällä.

Luokkakoot kasvavat ja kouluissa on jopa 26 oppilaan ykkösluokkia. Päiväkodeissakin lapsiryhmien koko voi kasvaa pitkälle yli 20:n johtuen osapäiväisten lasten tilastointitavasta.

Jokainen voi kuvitella, miten liian suuret ja äänekkäät ryhmät vaikuttavat pieniin lapsiin. Miten lasten ongelmiin voidaan päiväkodissa tai koulussa puuttua, jos opettajilla ei ole aikaa muuhun kuin kaikista akuuteimpien konfliktien estämiseen?

Myös koulukuraattoreita ja psykologeja on Jyväskylässä vähemmän kuin kaikissa muissa Suomen suurimmissa kaupungeissa.

Kaupunginvaltuustossa on vastikään runnottu läpi muun muassa päivähoito-oikeuden rajoittaminen, vaikka Suomen jokainen lastensuojelun alan asiantuntijajärjestö oli sitä vastaan.

Rajaus on hankaloittanut jopa joka kymmenennen palveluita käyttävän perheen arkea, ja erityisen suuria ongelmia se on aiheuttanut pienituloisille ja pätkätyöläisille, joiden arki on ennestäänkin haastavaa.

Valitettavasti politiikka on sellaista kuin millaisia päättäjätkin ovat. Kaupunginvaltuuston keski-ikä on yli 50 vuotta.

Lähes kaikki valtuutetut ovat hyväpalkkaisissa ja kokopäiväisissä töissä, ja päivähoitoikäisiä tai edes kouluikäisiä lapsia on ani harvoilla. Niinpä on luonnollista, etteivät pienituloisten ja pätkätyöläisten ongelmat ole korkealla heidän prioriteettilistallaan.

Vaarana on, että lyhytnäköinen leikkauspolitiikka jatkuu myös ensi kaudella. Kuntavaaliehdokkaiden keskimääräiset tulot ovat korkeammat kuin lähes 80 prosentilla suomalaisista.

Tarvitsemme kipeästi päättäjiä, joita kiinnostavat myös muiden kuin jo ennestään hyvinvoivien asiat.

Oskari Rantala
Sivistyslautakunnan jäsen, Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja ja kuntavaaliehdokas

blogikuvatekstiin-web
Olen ehdokkaana Jyväskylässä kuntavaaleissa 2017. Lue lisää kampanjasivultani!

Mikä erottaa Vasemmiston Vihreistä?

Kuntavaalikampanjoinnissa saa pääasiassa keskittyä omien ajatusten esittelyyn, ja hyvä niin. Yksi kysymys kuitenkin toistuu varsinkin opiskelijoiden kanssa jutellessa: Mitä eroa on Vasemmistolla ja Vihreillä?

Vastaaminen tähän kysymykseen on hieman haastavaa ensinnäkin siksi, että olen tuskin puolueettomin mahdollinen henkilö ottamaan asiaan kantaa, mutta yritetään nyt kuitenkin. Alleviivaan joka tapauksessa, että näkökulmani on kaikkea muuta kuin objektiivinen.

Toisekseen en haluaisi sortua sellaiseen pikkumaiseen nahisteluun, johon ennen vaaleja tunnutaan aina silloin tällöin vääjäämättä ajautuvan. Vihreät ja Vasemmisto ovat kuitenkin kohtuullisen lähellä toisiaan, joten keskinäisen skabaamisen sijasta olisi tärkeämpää tehdä yhteistyötä ja käyttää energia siihen, että saadaan yhteisiä tavoitteita muutettua todeksi.

Jokaisella on kuitenkin vaaleissa vain yksi ääni, ja monille valinnan tekeminen Vasemmiston ja Vihreiden väliltä tuottaa vaikeuksia, joten koetan sanoa asiasta jotain. Suomen vaalijärjestelmä on sellainen, että ääni annetaan ensisijaisesti puolueelle muita puolueita vastaan (ja toissijaisesti sitten jollekin sen puolueen ehdokkaalle muita saman puolueen ehdokkaita vastaan), joten puolueisiin olisi hyvä kiinnittää vähän enemmänkin huomiota.

Oman puoluevalintani ratkaisi aikoinaan se, että olin kiinnostunut sekä tiukan linjan vihreästä ympäristöpolitiikasta (sillä planeetta on kovaa vauhtia tuhoutumassa) että radikaalisti oikeudenmukaisemman Suomen ja maailman rakentamisesta (sillä köyhyys ja tuloerot ovat vakava ongelma niin Suomessa kuin globaalisti). Punavihreä Vasemmisto tarjosi mielestäni parhaan yhdistelmän näistä kahdesta.

Tämä tapahtui tietysti vuonna 2008, jolloin Vihreät olivat mukana Matti Vanhasen toisessa hallituksessa Keskustan, Kokoomuksen ja RKP:n kanssa, joten siinä poliittisessa tilanteessa vaihtoehdot olivat aika vähissä. Hallitus sääti uutta yliopistolakia, joka johti rahoituksen leikkaamiseen ja yt-neuvottelukierteeseen, sekä kansalaisten tietosuojaa heikentävää Lex Nokia -lakia, ja nämä olivat yliopistojen tulevaisuudesta ja verkkoyksityisyydestä kiinnostuneelle opiskelijalle isoja juttuja. Oikeistohallitus teki tietysti muutenkin oikeistolaista talouspolitiikkaa ja poisti muun muassa työnantajien KELA-maksut, mikä kasvatti tuloeroja.

Nyt yhdeksän vuotta myöhemmin tilanne ei ole ihan niin yksioikoinen. Vasemmisto ja Vihreät ovat olleet yhdessä hallituksessa ja oppositiossa ja niiden tavoitteet ovat lähentyneet toisiaan. Vihreissä toimii paljon poliitikkoja, jotka ovat todennäköisesti aivan yhtä punavihreitä kuin minäkin, esimerkiksi varapuheenjohtajat köyhyystutkija Maria Ohisalo ja kansanedustaja Touko Aalto, eduskuntaryhmän ex-puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto tai (toivon mukaan) tuleva Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Bella Forsgren. (Hauskana kuriositeettina mainittakoon — kun nyt näistä hallituskuvioista tuli puhetta –, että käteeni osui tässä kerran Kommunistisen nuorisoliiton lehti vuodelta 2003, jossa 19-vuotias Touko Aalto haukkuu Vasemmistoliiton siitä syystä, että sen ”vasemmistolaisuus on olla hallituksessa keinolla millä hyvänsä — se riitti”, eli arvosteltavaa löytyy aina jollakin perusteella itse kustakin.) Toivon heille kaikille pitkää poliittista uraa ja massiivista äänivyöryä näissäkin kuntavaaleissa.

Joitain painotuseroja puolueiden välillä tietysti on edelleen kaikesta huolimatta myös isoissa poliittisissa linjoissa. Vasemmisto lähti Kataisen hallituksesta kävelemään vuonna 2014, kun muut hallituspuolueet, mukaanlukien Vihreät, hyväksyivät työttömien, eläkeläisten ja opiskelijoiden perusturvan leikkaamisen kehysriihessä. Vihreät erosi hallituksesta sitten myöhemmin Fennovoima-päätöksen takia, eli heille perusturvan heikentäminen ei ollut kynnyskysymys.

Niin tai näin, kaikissa arvotutkimuksissa Vasemmisto ja Vihreät sijoittuvat aika tukevasti samaan liberaalivasemmistolaiseen lokeroon. Vasemmistossa on vähän enemmän hajontaa konservatiivi-liberaali-akselilla ja Vihreissä puolestaan talouspoliittisella oikeisto-vasemmisto-akselilla, mutta puolueiden kovat ytimet ovat aika lähekkäin. Vasemmisto on muutaman pikselin enemmän vasemmalla, koska se tavoittelee minimipalkkalakia (10€/tunti) ja hieman korkeampaa perustuloa (minimiperusturva 750€/kk).

arvokartta
HS 2017

arvokartta
HS 2015

Kuntapolitiikassa puolueiden eroja on vielä vähän vaikeampaa löytää, koska kiistakysymyksiä ei käsitellä niin paljon julkisuudessa ja asiat sovitaan usein kaupunginhallituksissa suljettujen ovien takana. Pystyn heittämään päästäni kuitenkin pari esimerkkiä kuntapoliittisista kysymyksistä, joissa puolueet ovat olleet eri linjoilla.

Helsingin kaupunginvaltuustossa päätettiin pari vuotta sitten erittäin tiukassa äänestyksessä julkisten palveluiden ruokahuollon, kiinteistönhoidon ja vastaavien tukitoimintojen yhtiöittämisestä. Muutoksessa kaupungin monien aika pienituloisten työntekijöiden työsuhteet muuttuivat epävarmemmiksi ja palkat uhkasivat pienentyä, minkä lisäksi yhtiöittäminen tarkoitti päätösvallan siirtymistä vähän kauemmas demokraattisesti valituilta kaupungin päättäjiltä. Pelin ratkaisivat Helsingin Vihreät, joiden 19 hengen valtuustoryhmästä 15 äänesti yhdessä Kokoomuksen ja RKP:n kanssa Palmian yhtiöittämisen puolesta. Loput neljä — Johanna Sumuvuori, Outi Alanko-Kahiluoto, Zahra Abdulla ja Sirkku Ingervo — olivat eri mieltä, ja heille kuuluu tietysti kaikki kunnia tästä valinnasta. Kaksi viimeksimainittua ovat sittemmin loikanneet Vihreistä ja ovat näissä kuntavaaleissa Vasemmistoliiton ehdokkaina.

Muutenkin Vasemmiston kanta julkisten palvelujen yksityistämiseen ja yhteisten verorahojen siirtäminen yritysten omistajien taskuihin on tiukin kaikista Suomen eduskuntapuolueista. Haluamme pitää huolta siitä, että kunnat ovat reiluja työnantajia ja kaikista töistä maksetaan palkkaa, jolla voi tulla toimeen, joten naisvaltaisten julkisten alojen työntekijöiden työehtojen heikentäminen tai työehtosopimuksilla kikkailu ei meille sovi.

Toisena esimerkkinä mielipide-erosta isoissa kunnallispoliittisissa kysymyksissä voisi mainita Jyväskylän kaupungin uuden hallintosäännön. Siinä määrätään, ketkä voivat jatkossa toimia esimerkiksi kaupungin lautakuntien jäseninä. Sivistyslautakunta, perusturvalautakunta ja muut lautakunnat ovat aika merkittäviä päätöksentekoelimiä ja niillä on Jyväskylässä iso rooli, joten asialla on väliä. Tähän saakka puolueet ovat saaneet nimittää omille paikoilleen ketä ovat halunneet, mutta jatkossa jäsenten on oltava joko valtuutettuja tai varavaltuutettuja.

Vasemmiston näkemyksen mukaan uudistus on erittäin ongelmallinen, sillä se keskittää vallan vain harvojen poliitikkojen käsiin. Paras osaaminen jonkun lautakunnan asioista saattaa löytyä ihmiseltä, joka on jäänyt valtuuston ulkopuolelle. Valtuustoon asti myös selviävät ehdokkaista vain harvat, ja he ovat yleensä hieman iäkkäämpiä ja hyvätuloisempia kuin muut, sillä parinsadan äänen kerääminen vaatii yleensä sekä verkostoja että myös kohtuullisesti valuuttaa vaalikampanjointiin. Erityisen huono juttu uusi hallintosääntö on siis nuorille, pienituloisille ja vasta politiikkaan mukaan tulleille, joita uhkaa sysääminen kaiken päätöksenteon ulkopuolelle. Tämä oli Jyväskylän Vasemmistoliiton virallinen kanta asiaan, mutta Vihreät tukivat uutta hallintosääntöä.

Ehkä näistä parista esimerkistä voi löytää painotuseroja Vasemmiston ja Vihreiden välillä, jos sellaisia haluaa etsiä oman äänestyspäätöksen tueksi. Se on tietysti selvää, että olen tässä esittänyt vain oman puoleni argumentit ja Vihreillä on varmasti oma tarinansa kerrottavana siitä, miksi he ovat päättäneet äänestää näistä asioista niin kuin ovat päättäneet (mutta sitä täytyy kysyä heiltä, ja heidän versionsa vastauksesta tämän blogikirjoituksen pääkysymykseen olisi luultavasti muutenkin toisenlainen).

Joka tapauksessa toivotan sekä Vihreille että Vasemmistolle onnea vaaleihin ja toivon, että ne menestyvät mahdollisimman hyvin kaikkien muiden puolueiden kustannuksella.

Kannattaa myös muistaa, että puolueen linjaan on vaaleissa mahdollisuus vaikuttaa. Äänestämällä arvoliberaalia vasemmistolaista (esimerkiksi minua) tai oikeudenmukaisemmasta talouspolitiikasta kiinnostunut (eli ns. vasemmistolaista) vihreää voit antaa äänesi tietylle linjalle, jota kohti puolue siirtyy, mikäli ehdokkaasi saa sen sisällä enemmän valtaa.

Hyvää viimeistä ennakkoäänestyspäivää!

blogikuvatekstiin-web
Olen ehdokkaana Jyväskylässä kuntavaaleissa 2017. Lue lisää kampanjasivultani!

Mistä rahat?!?

Vasemmiston puheenjohtaja Li Andersson osui asian ytimeen eilen julkaistussa kirjoituksessaan, jonka otsikko kuuluu ”Mistä rahat?”

Todella hyviä tavoitteita teillä, mutta miten te rahoitatte nämä kaikki? Tällaiseen kysymykseen on varmasti moni törmännyt kampanjoinnin lomassa tänä keväänä. Vasemmiston tavoitteiden esittäminen mahdottomina tai epärealistisina on jo pitkään ollut oikeiston poliittinen strategia.

Näinhän se menee.

Omassa vaaliflaijerissani sanotaan, että terveyskeskusmaksu tulisi poistaa ja julkisen liikenteen pitäisi olla maksutonta, sillä se parantaisi pienituloisten, pätkätyöläisten ja opiskelijoiden tilannetta. Monen äänestäjän ensimmäinen kommentti läpäreen vilkaisun jälkeen on yleensä, että ”oooookei mutta eeeeei kai ihan kaikki voi olla ilmaista”.

Se on Suomen nykyisessä asenneilmapiirissä varmaan ihan ymmärrettävä reaktio, mutta (menemättä nyt siihen, että terveyskeskuksessa käyminen ja julkisen liikenteen käyttäminen ei ole ihan sama kuin ”ihan kaikki”) on kuitenkin aika kumma juttu, että vastuuttomuustutka alkaa piipata vain silloin kun yhteisen omaisuuden käyttöä suunnittelee vasemmisto.

Kokoomus, Keskusta ja muut oikeistolaisemmat puolueet käyttävät meidän kaikkien rahaa oikein mielellään, mutta kohteina ovat harvemmin meidän maksajien arkea helpottavat ja ihmisten yhdenvertaisuutta lisäävät hyvinvointipalvelut.

homersimpson
Homer pohtii 120 miljoonan euron yrittäjävähennyksen järkevyyttä.

Kuten Andersson huomauttaa, hallitus on muun muassa päättänyt toteuttaa suurituloisia suosivan yrittäjävähennyksen, jolla ei edes hallituksen itsensä mukaan tule olemaan merkittäviä työllisyyttä tai yrittäjyyttä edistäviä vaikutuksia. Käytännössä vähennys on joidenkin prosenttien suuruinen ylimääräinen veronalennus ei-osakeyhtiömuotoisille firmoille ja yksityisyrittäjille, ja uudistuksessa suurimpia hyötyjiä ovat apteekkarien ja yksityislääkärien kaltaiset kovapalkkaiset elinkeinonharjoittajat. Heidän toimeentulonsa ei ole kovin niukkaa ollut tähänkään asti, eikä sen paraneminen entisestään myöskään lisää työpaikkoja.

Samat rahat — 120 miljoonaa euroa — olisi voitu käyttää paljon fiksumminkin työpaikkojen lisäämiseksi, tai edes siihen että työpaikkoja olisi jätetty vähentämättä. Esimerkiksi päivähoito-oikeuden rajaamisen ja varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen suurentamisen kustannuslaskelmat ovat aika epävarmoja, mutta yleensä niiden arvioidaan säästävän 60-70 miljoonaa, siis puolet yrittäjävähennyksen kustannuksista.

Molemmat muutokset vähentävät lastentarhanopettajien työtä. Päivähoito-oikeuden rajaus on poistanut päiväkodeista osan kokopäiväistä hoitoa saavista lapsista ja ryhmäkokojen muutos seitsemästä kahdeksaan lapseen per aikuinen puolestaan tarkoittaa, että joka kahdeksas lastentarhanopettaja voidaan irtisanoa. Kaikki kunnat eivät näitä heikennyksiä ole ottaneet käyttöön, mutta valtion menoja ne vähentävät, kun se rahoittaa kuntia jatkossa niukemmin.

Lastentarhanopettajilta, lapsilta ja perheiltä siis leikataan samalla kun ennestäänkin erittäin hyvin toimeentulevia yrittäjiä palkitaan veroleikkauksilla. Kun Vasemmisto sitten vaatii yhdenvertaisen päivähoito-oikeuden ja riittävän pienten päivähoitoryhmien säilyttämistä, ensimmäinen kysymys on: ”Mistä rahat?”

Olisi oikeus ja kohtuus, että verojen vähentämistä ja palvelujen karsimista suunnittelevat oikeistolaiset joutuisivat joskus vastaamaan samaan kysymykseen. Kysykääpä seuraavalta kohtaamaltanne maksuttomia terveyskeskuskäyntejä vastustavalta Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaalta, että miten Suomella oli niihin varaa ennen vuotta 1993. Ehkä hän osaa kertoa, miksi ne juuri silloin muuttuivat täydeksi utopiaksi, vaikka Suomi vuonna 2017 on kuitenkin paljon rikkaampi maa kuin Suomi 1987, eli rahasta asian ei pitäisi olla kiinni.

Terveyskeskusmaksuilla rahoitetaan vain kaksi tuhannesosaa terveydenhoidon kustannuksista, ja maksullisuuden on todettu muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksissa lisäävän terveyseroja ja vähentävän pienituloisten lääkärissäkäyntiä. Jos sairaudet hoidetaan aikaisemmassa vaiheessa, se on myös halvempaa, sillä kallista erikoissairaanhoitoa tarvitaan vähemmän, joten kyse ei edes ole puhtaista kustannuksista. Helsingissä maksut on jo poistettu, kun todettiin, että suuri osa niiden tuotosta kuluu itse maksujen perimiseen liittyvän byrokratiaan.

Se terveyskeskusmaksuista. Maksuton julkinen liikenne on jonkin verran kovemman tason poliittinen tavoite myös rahassa mitattuna, mutta ei senkään kohdalla puhuta Jyväskylässä kuin muutamista miljoonista. Rahat siihen otetaan samasta paikasta kuin kaikkiin muihinkin julkisiin palveluihin — ja myös hallituksen tarjoamiin yksityislääkärien erikoisbonuksiin: sinun veroistasi.

Nyt ison osan julkisen liikenteen kustannuksista maksavat sen käyttäjät — siis ihmiset, jotka valitsevat ympäristöystävällisen liikkumisen yksityisautoilun sijasta. Jos haluamme todella taistella ilmastonmuutosta vastaan ja toteuttaa Pariisin ilmastosopimuksen kunnianhimoiset tavoitteet, näin ei voi jatkua, vaan myös autoilijoiden on osallistuttava ilmastotalkoisiin nykyistä suuremmalla osuudella.

Rahaa kyllä on. Se täytyy vain jakaa oikeudenmukaisemmin.

Kuntavaaleissa sinä valitset, onko oikeudenmukaisempaa pitää Jyväskylän palvelut minimissä ja veroprosentti naapurikuntia ja muita samankokoisia kaupunkeja alhaisemmalla tasolla vai aletaanko palveluita oikeasti kehittää ja ihmisten hyvinvointiin satsata.

Oskari Rantala Jyväskylän kaupunginvaltuustoon!
Olen ehdokkaana Jyväskylässä kuntavaaleissa 2017. Lue lisää kampanjasivultani!