Aihearkisto: Mielipidekirjoitus

Bisnes sopii huonosti varhaiskasvatukseen

Varhaiskasvatuksen yksityistämistä tarjotaan säännöllisin väliajoin yhdeksi keinoksi kohentaa Jyväskylän taloustilannetta.

Viimeisimmäksi asia nostettiin pöydälle tuoreessa konsulttiraportissa, joka tarkasteli erilaisia mahdollisuuksia kuntatalouden suunnan kääntämiseksi.

Koko totuus yksityisen varhaiskasvatuksen kustannuksista ei kuitenkaan selviä kaupungin talousarviota lukemalla, vaikka näin monet päättäjätkin tuntuvat kuvittelevan.

Kaupungille yksityisessä päiväkodissa palvelusetelillä toteutettu varhaiskasvatus on paperilla jonkin verran halvempaa kuin kunnallisessa päiväkodissa, mutta laskun maksavat lapsiperheet.

Parin lapsen perheessä palveluntuottajalle maksettava ylimääräinen maksu voi olla vähän alle tuhat euroa vuodessa.

Aivan pikkurahoista ei siis puhuta varsinkaan pienituloisempien perheiden kohdalla.

Korkeampia maksuja ja yksityistä päiväkotia ei useimmiten valita tietoisesti, vaan tärkeimpänä syynä on se, että paikkaa kaupungin päiväkodista ei omasta kaupunginosasta saa, kun ryhmät ovat täynnä.

Yksityisten päiväkotien alhaisempia toimintakuluja selittävät myös työtekijöiden heikompi työehtosopimus sekä se, että erityistä tukea tarvitsevien lasten palvelut ovat usein yksityisissä päiväkodeissa vaatimattomammat.

Kaupungin säästö tarkoittaisi siis perheiden korkeampia maksuja, työntekijöiden huonompia palkkoja sekä joissain tapauksissa heikompia palveluita.

En väitä, etteikö alalla olisi myös esimerkillisesti toimivia yrityksiä ja yksityisissä päiväkodeissa paljon loistavaa työtä tekeviä varhaiskasvatuksen ammattilaisia. Päinvastoin.

Bisneslogiikka istuu kuitenkin varhaiskasvatukseen huonosti. Yhtiöllä on aina kannustin leikata kuluja, koska se tarkoittaa suurempia tuottoja omistajille. Lasten etu ja työntekijöiden olot tulevat kakkosena.

Oskari Rantala
Kirjoittaja on sivistyslautakunnan jäsen ja kuntavaaliehdokas (vas.) Jyväskylässä.

(Julkaistu Keskisuomalaisessa 10.3.2021)

Hallitseeko Suomea todella vihervasemmisto?

Kansanedustaja Jouni Kotiaho (ps.) ilmoitti räväkässä kolumnissaan ”vihervasemmiston” olevan uhka sananvapaudelle, hallitsevan valtamediaa sekä pyörittävän Suomen poliittista elämää ja oikeuslaitosta mielensä mukaan (KSML 4.7.). Olin näistä uutisista positiivisesti yllättynyt.

Olin vuosia sitten perustamassa Jyväskylään Vasemmistoliiton punavihreää puolueosastoa Tulevaa vasemmistoa, ja olemme toki saavuttaneet huomattavaa menestystä ja viime kuntavaaleissa kolminkertaistimme valtuutettujen määrän Jyväskylän valtuustossa yhdestä kolmeen. Merkkejä suvereenista suomalaisen yhteiskunnan hallinnasta en sen sijaan ole vielä havainnut.

Suomi syytää edelleen rahaa ympäristölle haitallisiin tukiin ja ylläpitää sosiaaliturvajärjestelmää, joka loukkuineen usein aktiivisesti estää ihmisiä nousemasta köyhyydestä. Samaan aikaan Suomi voitelee listaamattomien yritysten omistajia ja pääomatulonsa sijoitusyhtiöiden kautta kierrättäviä superrikkaita valtavilla perusteettomilla veroeduilla.

Vieläkin järjettömämpää on Suomen maahanmuuttopolitiikka. Maasta passitetaan ulos turvapaikanhakijoita, joita on koulutettu vuosia veronmaksajien rahoilla ja jotka ovat usein oppineet kielen ja siirtyneet työelämään.

Suomen ikärakenne on tikittävä aikapommi, mutta palautuslennoille päätyy nuoria ja lapsiperheitä. Tähtitieteelliset tulorajat hankaloittavat perheenyhdistämistä niillekin, jotka saavat maahan jäädä.

Kun nämä epäkohdat on korjattu, saattaa ”vihervasemmisto” todella ollakin Suomessa vallan kahvassa, mutta ainakin toistaiseksi Kotiaho saanee olla rauhallisella mielellä.

Hänen kirjoituksensa keskeinen huolenaihe on se, että julkisuudessa vastustetaan liikaa rasismia – rasisteja kun ei Kotiahon mukaan Suomessa ole kuin korkeintaan kourallinen. Ilmeisesti he ovat kuitenkin hyvin tehokkaita, koska Suomi todettiin juuri laajassa tutkimuksessa rasistisimmaksi tutkituksi EU-maaksi, jossa valtaosa afrikkalaistaustaisista kohtaa jatkuvaa rasistista häirintää.

Ehkä Perussuomalaisten kansanedustajien kannattaisi etsiä ratkaisuja tähän ongelmaan sen sijasta, että he uhriutuvat jäätelöjen nimenvaihdoksista. Niistäkin päättävät sitä paitsi ylikansalliset jättiyritykset eikä vihervasemmisto.

Olin myönteisesti yllättynyt myös siitä, että Kotiaho päätti kirjoituksensa sitaattiin George Orwellin totalitarismia ja stalinismia satirisoivasta mestariteoksesta Vuonna 1984.

Koko elämänsä kansallismielisiä ja vanhoillisia arvoja, rahan valtaa ja epädemokraattisuutta vastaan kamppailleen Orwellin kirja onkin äärimmäisen ajankohtainen, kun tarkastellaan Perussuomalaisten Puolassa, Unkarissa ja Virossa valtaan päässeiden hengenheimolaisten aloittamia puhdistuksia maan historiankirjoituksessa, mediassa ja yhteiskunnassa.

Sitä on syytä suositella kesälukemiseksi kaikille puoluekantaan katsomatta.

Oskari Rantala
varavaltuutettu (vas.), kirjallisuudentutkija,
Jyväskylä

(Julkaistu Keskisuomalaisessa 8.7.2020)

Joutuvatko pienituloiset koronakriisin maksajiksi?

Koronavirus aiheuttaa yhteiskunnalle valtavan laskun ja julkiselle sektorille suuria säästöpaineita tulevina vuosina.

Jyväskylässä keskustelut kymmenien miljoonien eurojen leikkauksista käynnistyvät tulevana syksynä, eikä ole vaikea arvata, millaisia ehdotuksia tulemme näkemään esimerkiksi sivistyspalveluissa: opetustuntien ja opettajien määrän vähentämistä, suurempia luokkakokoja, leikkauksia kehitysvammaisten oppilaiden tukeen sekä yhä lisää säästöjä varhaiskasvatuksesta.

Varmaankin painopistettä ehdotetaan jälleen siirrettäväksi julkisesta yksityiseen varhaiskasvatukseen, joka on kaupungille halvempaa mutta perheille kalliimpaa.

Talouskriiseissä leikkauspöydälle joutuvat valitettavasti aina ennaltaehkäisevät palvelut, jotka eivät ole lakisääteisiä.

Lopputuloksena on kuitenkin pidemmällä aikavälillä suurempi lasku, kun ongelmiin ei päästä puuttumaan ajoissa.

Jonot pitenevät, raskaampien palveluiden tarve kasvaa ja kaupunkilaiset voivat huonommin.

Toinen suuri riski ovat palvelumaksujen korotukset, jotka lisäävät taloudellista eriarvoisuutta.

Kun palveluista rahoitetaan entistä suurempi osa samansuuruisilla maksuilla sekä pieni- että suurituloisille, köyhä maksaa suhteessa enemmän välttämättömistä palveluistaan.

Järkevämpää politiikkaa on rahoittaa palvelut verotuksella, jotta kustannukset jakautuvat oikeudenmukaisesti.

Verotuksen painopisteissä on kuitenkin korjattavaa.

Keskikokoisten palkkatulojen verotus on kohtuullisen korkeaa, kun taas suuria pääomatuloja kohdellaan kevyesti ja erilaiset porsaanreiät mahdollistavat verojen minimoinnin.

Kaikista varakkaimpien listaamattomien yhtiöiden omistajilla on kiusaus nostaa palkkatulot osinkoina, joita ei veroteta juuri ollenkaan, ja erilaiset sijoitusyhtiöjärjestelyt voivat tiputtaa listattujenkin yhtiöiden omistajien verot murto-osaan siitä mitä tavallinen kansalainen joutuu pääomatuloistaan maksamaan.

Mikäli veropohja pidetään sellaisena, että kaikki maksavat reilun osuutensa, voimme välttää aiempien talouskriisien virheet.

Myös Suomen talouden pyörät pyörivät tehokkaammin, kun huolehdimme siitä, ettei köyhyys pääse lisääntymään eikä koulutus joudu leikkauskohteeksi.

Koronaviruksen kustannuksia ei voi kaataa yksin kuntatalouden kannettaviksi, vaan ratkaisuja on tehtävä myös Arkadianmäellä.

Oskari Rantala
varavaltuutettu, sivistyslautakunnan jäsen (vas.)
Jyväskylä

(Julkaistu Keskisuomalaisessa 28.5.2020)

Lopeta syrjintä, Tapio Puolimatka!

Tapio Puolimatka jatkaa (KSML 16.3.) ristiretkeään sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia vastaan.

On valitettavaa, että mediassa saavat tilaa kansanedustajaehdokkaat, joiden vaalikampanja perustuu pelkojen lietsomiseen ja haavoittuvien vähemmistöjen syrjintään. Kirjoituksen asiavirheet on kuitenkin syytä korjata.

Suomen nykyinen transsukupuolisia koskeva lainsäädäntö on ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa, ja Suomi on saanut lukuisia huomautuksia ihmisoikeuksien toteutumista valvovilta YK-elimiltä ja Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetulta. Translain uudistamiselle ei siis ole vaihtoehtoja.

Puolimatka hyökkää erityisesti sitä vastaan, että sukupuolen juridinen vahvistaminen voisi perustua itsemäärittelyyn – siis siihen, että kukin voisi saada haluamansa sukupuolen merkityksi viralliseen väestötietorekisteriin.

Kyse ei ole henkilötunnuksen toiseksi viimeisen merkin muuttamista suuremmasta asiasta, mutta Puolimatka maalailee uhkakuvia lasten huostaanotoista, alaikäisten sukupuolenkorjausleikkauksista ja terveydelle vaarallisista hormonihoidoista.

Näiden epärehellisten vihjailujen levittäminen on vastuutonta.

Oskari Rantala
tutkija
Jyväskylä

(Julkaistu Keskisuomalaisessa 19.3.2019)

Milloin kirkko lopettaa seksuaalivähemmistöjen syrjinnän?

(Tämä mielipidekirjoitus on julkaistu sanomalehti Keskisuomalaisessa 28.10.2018. Olen ehdolla seurakuntavaaleissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suurimmassa seurakunnassa eli Jyväskylässä. Äänestää voi 6.-10.11. ja 18.11. Lisätietoa seurakuntavaaleista.)

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suhtautuminen samaa sukupuolta olevien avioliittoihin on skitsofreeninen. Kirkko tekee kaikkensa esiintyäkseen suvaitsevaisena ja on mahdollistanut jopa erityisen rukoustilaisuuden järjestämisen samaa sukupuolta olevien parien avioliiton juhlistamiseksi — kunhan sitä ei nimitetä avioliiton siunaamiseksi tai vihkimiseksi.

Uudistetun avioliittolain tultua voimaan papit voivat kuitenkin vastoin piispojen ohjeita vihkiä myös samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon, ja nämä avioliitot ovat juridisesti täysin päteviä. Jokainen jyväskyläläinen aviopari — oli heidän sukupuolensa mikä hyvänsä — voi helposti löytää papin, joka on valmis vihkimään heidät avioliittoon.

Tilanne on täysin päätön, ja sellaisena se jatkuu niin pitkään kuin kirkossa ovat vallan kahvassa nykyiset vanhoilliset kirkkopäättäjät. Kun kymmenestä kirkon jäsenestä 8,5 ei äänestä seurakuntavaaleissa, pieni vähemmistö pystyy pitämään kirkkoa kuristusottessaan ja estämään tasa-arvoisten uudistusten toteuttamisen. Nyt marraskuussa voimme kuitenkin äänestää muutoksen puolesta.

Kaikesta suvaitsevaisesta asenteesta ja rukoustilaisuuksista huolimatta kysymys on kuitenkin räikeästä syrjinnästä: evankelis-luterilainen kirkko asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella nojaten vanhoihin traditioihin ja muinaisiin harhaluuloihin. Ihmettelen, miten yksikään ajatteleva kristitty voi tämän hyväksyä.

Ratkaisuksi ei riitä, että syrjintää vähennetään — sen on loputtava. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat kirkossa jo arkipäivää, joten muutos on mahdollinen, ja se on tehtävä nyt.

Akavan on noustava aktiivimallia vastaan

Petyin työmarkkinakeskusjärjestöni Akavan päätökseen olla ottamatta osaa perjantaina järjestettyyn mielenosoitukseen, joka vastusti työttömien toimeentuloa leikkaavaa ”aktiivimallia”. On erinomaista, että jotkut akavalaiset liitot kuten Akavan Erityisalat, Tieteentekijöiden liitto ja Insinööriliitto ovat itse tehneet ratkaisun osallistumisesta. Sen sijaan on käsittämätöntä, etteivät kaikki työntekijöiden edunvalvojat halua olla mukana toimimassa kaikkien työntekijöiden etujen puolesta.

Työpaikkani akavalaisena luottamushenkilönä olen vakuuttanut liittoihin kuulumattomille työntekijöille, että jäsenyys ammattiliitossa kannattaa ja että liittojen jäsenet voivat luottaa Akavan ajavan työntekijöiden etuja yhteiskunnassa. Nyt ei valitettavasti siltä näytä, vaan Akava on valmis seisomaan sivussa.

Tulevaisuuden työelämä pitää sisällään entistä enemmän epätyypillisiä työsuhteita, pätkä- ja silpputöitä sekä erilaisten töiden ja tilanteiden välillä tasapainoilua. Työnantajat vaihtuvat, kun uusia yrityksiä syntyy ja vanhoja katoaa tai ne muuttavat muotoaan nopeammin kuin ennen. Yhä useampi työntekijä on jossain vaiheessa uraansa työttömänä.

Tulevaisuuteen katsovan ay-liikkeen on rakennettava yhteiskuntaa, jossa työntekijällä on parhaat mahdollisuudet pärjätä myös töiden väliaikaisesti loppuessa. Siihen yhteiskuntaan ei saa kuulua työttömyysturvan leikkaaminen, mikäli töitä tai työttömille tarjottavia palveluita ei ole riittävästi saatavilla.

Juuri järjestöjen, jotka valvovat meidän korkeasti koulutettujen etuja, pitäisi olla erityisen aktiivisia aktiivimallin vastustajia, sillä vaarana on myös järjetön byrokratia. Koulutusta ja asiantuntijuutta vaativiin tehtäviin työllistyvät eivät hyödy puolipakollisista CV-kursseista – tuloksena on enemmän passivoitumista kuin aktivoitumista, jos he joutuvat istumaan niillä työnhaun ja oman osaamisen kehittämisen sijasta.

Aktiivimallin taustalla on tapa, jolla työllisyyttä tilastoidaan.

Koska lyhyitä ja satunnaisia työpätkiä tehneitä työttömiä ei tilastoida työttömiksi, hallitus voinee tulevaisuudessa väittää aktiivimallin lisänneen työllisyyttä, vaikka näin ei ole käytännössä tapahtunut. Ainoastaan työttömän elämä on muuttunut hankalammaksi.

Oskari Rantala
Jyväskylä

(Julkaistu Keskisuomalaisessa 3.2.2018)

Halla-ahon perussuomalaiset ajavat köyhiä vastakkain

Perussuomalaiset valitsivat Jyväskylän puoluekokouksessa uudeksi puheenjohtajakseen Jussi Halla-ahon.

Linjapuheessaan Halla-aho kertoi, mihin suuntaan hän aikoo puoluettaan viedä. Uusi puheenjohtaja totesi muun muassa, että ”köyhät nimenomaan ovat vastakkain” – tarkoittaen, että pienituloisten suomalaisten etuja ajetaan maahanmuuttajien asemaa kurjistamalla, maahanmuuttoa rajoittamalla ja kehitysapua leikkaamalla.

Ajatus on tietysti älytön, mutta monimutkaistuvassa maailmassa rajusti yksinkertaistavat ja heikommassa asemassa olevia ihmisryhmiä demonisoivat poliittiset puheenvuorot ovat ikävä kyllä olleet hyvin tehokkaita. Vihaa on valitettavan helppo myydä, vaikka vielä missään muukalaisvastainen oikeistopopulismi ei ole onnistunut tuottamaan ”oman maan köyhille” mitään hyvää.

Köyhien ja pienituloisten aseman parantamiseen on olemassa vain yksi resepti, ja se on sama kaikkialla maailmassa: pienemmät tuloerot, kohtuulliset palkat ja työntekijöiden vahva neuvotteluasema työelämän muutoksissa sekä riittävä sosiaaliturva, jotta myös työttömien, eläkeläisten ja muiden työelämän ulkopuolella olevien ihmisryhmien säällinen toimeentulo on turvattu.

Tällä linjalla osa perussuomalaisistakin oli ennen, tai ainakin ennen viime eduskuntavaaleja ja Sipilän hallitusohjelmaan sitoutumista.

Sen jälkeen puolue on ollut mukana kasvattamassa tuloeroja, kurjistamassa työntekijöiden asemaa ja purkamassa hyvinvointiyhteiskunnan palveluita, koska ”se on tässä taloustilanteessa välttämätöntä”.

Taloustieteelliset tosiasiat eivät tätä linjaa ole tukeneet, vaan kyse on ollut poliittisesta arvovalinnasta.

Niin tai näin, Timo Soinin johdolla isänmaallisuuden pimeä puoli pidettiin perussuomalaisissa jotenkuten aisoissa ja rasistisista puheista joutui myös vastuuseen. Kun katsoo puolueen uusia johtajia, on selvää, että tulevaisuudessa asiat ovat toisin.

Uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja toinen varapuheenjohtaja Teuvo Hakkarainen ovat molemmat saaneet tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kumpikaan ei ole suostunut edes pahoittelemaan tekemäänsä rasistista rikosta tai myöntänyt tehneensä väärin.

Ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Laura Huhtasaari on puolestaan ollut muun muassa puhujana Suomi ensin -järjestön mielenosoituksessa.

Kyseinen järjestö kerää kannattajakortteja saadakseen useiden rikosepäilyjen takia etsintäkuulutetun ja ulkomailla edelleen piileskelevän MV-lehden perustaja Ilja Janitskinin presidenttiehdokkaaksi.

Kolmas varapuheenjohtaja, kansanedustaja Juho Eerola on ollut otsikoissa kun paljastui, että hänen läheinen avustajansa oli hakenut jäsenyyttä uusnatsijärjestö Suomen vastarintaliikkeestä, ja Eerola vastusti kiivaasti avustajansa erottamista.

Tällaiset voimat perussuomalaisia nyt johtavat.

Mitkä ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja oikeusvaltiota kunnioittavat puolueet voivat tehdä tällaisten poliittisten toimijoiden kanssa yhteistyötä?

Oskari Rantala
varapuheenjohtaja, Vasemmistoliiton Jyväskylän kunnallisjärjestö

(Julkaistu Keskisuomalaisessa 3.6.2017)

Lapset kärsivät Jyväskylän leikkauslinjasta

Olen seurannut Jyväskylän sivistyslautakunnassa nyt neljän vuoden ajan, miten kaupungintalouden ”tasapainottaminen” on vaikuttanut lasten ja nuorten palveluihin. Jälki on ollut aika karua, ja leikkauspölkylle on yritetty nostaa käytännössä kaikki mahdollinen perhepuistoista koulunkäynninohjaajiin ja kehitysvammaopetuksesta päivähoitoon.

Osa leikkauksista on onnistuttu lautakunnassa yhteistyöllä torjumaan, mutta kaupungin hyvinvointikertomuksesta jokainen voi lukea, mihin suuntaan tilanne on kehittymässä.

Yksi iso ongelma on se, että kaupunginvaltuusto on täynnä vanhoja ukkoja, jotka tuijottavat vain budjetin loppusummaa eivätkä ymmärrä, että lasten ja nuorten palveluihin satsaaminen on sekä sosiaalisesti että taloudellisesti järkevää. Esimerkiksi pienten lasten vanhempia ei valtuustossa juuri ole, vaan päivähoitoleikkauksien puolesta äänestävät siellä ihmiset, joilla ei ole asiaan mitään kosketusta. Asian täytyy muuttua, ettei lyhytnäköinen leikkauspolitiikka jatku myös ensi kaudella.

Alla tänään (6.4.2017) Keskisuomalaisessa julkaistu mielipidekirjoitukseni.

Lapset kärsivät Jyväskylän leikkauslinjasta

Valmisteilla oleva Jyväskylän kaupungin hyvinvointikertomus on karua luettavaa, mutta tulosten ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään. Kaupunki on hoitanut talouttaan jo pitkään leikkaamalla ja kuntalaisten palveluja karsimalla. Erityisen huolestuttavia ovat lapsiin liittyvät tiedot.

Köyhyysrajalla elävien lapsiperheiden määrä on kolminkertaistunut 1990-luvun jälkeen, ja tänään jyväskyläläislapsista useampi kuin joka kymmenes kasvaa hyvin pienituloisessa perheessä.

Myös toimeentulotukea saavien perheiden osuus on kasvussa, ja vähävaraisuus, matala koulutus, työttömyys, yksinäisyys ja runsas päihteidenkäyttö usein periytyvät sukupolvelta toiselle. Vaikka monet voivat hyvin, hyvinvointi jakautuu liian epätasaisesti.

Hyvinvointikertomuksessa nousee vahvasti esiin, että kiusaaminen on kouluissa edelleen vakava ongelma. Esimerkiksi koulutuksen ulkopuolelle jääneistä ja muista ongelmista kärsivistä nuorista, joita kohdataan etsivässä nuorisotyössä, lähes kaikki ovat kokeneet kiusaamista.

Ongelmat eivät korjaudu itsestään, vaan tarvitaan panostuksia perheiden ja lasten hyvinvointiin – suomeksi siis rahaa. Poliittista tahtoa tähän ei kuitenkaan meinaa löytyä, vaan sen sijasta lasten palvelut ovat olleet koko valtuustokauden leikkauspöydällä.

Luokkakoot kasvavat ja kouluissa on jopa 26 oppilaan ykkösluokkia. Päiväkodeissakin lapsiryhmien koko voi kasvaa pitkälle yli 20:n johtuen osapäiväisten lasten tilastointitavasta.

Jokainen voi kuvitella, miten liian suuret ja äänekkäät ryhmät vaikuttavat pieniin lapsiin. Miten lasten ongelmiin voidaan päiväkodissa tai koulussa puuttua, jos opettajilla ei ole aikaa muuhun kuin kaikista akuuteimpien konfliktien estämiseen?

Myös koulukuraattoreita ja psykologeja on Jyväskylässä vähemmän kuin kaikissa muissa Suomen suurimmissa kaupungeissa.

Kaupunginvaltuustossa on vastikään runnottu läpi muun muassa päivähoito-oikeuden rajoittaminen, vaikka Suomen jokainen lastensuojelun alan asiantuntijajärjestö oli sitä vastaan.

Rajaus on hankaloittanut jopa joka kymmenennen palveluita käyttävän perheen arkea, ja erityisen suuria ongelmia se on aiheuttanut pienituloisille ja pätkätyöläisille, joiden arki on ennestäänkin haastavaa.

Valitettavasti politiikka on sellaista kuin millaisia päättäjätkin ovat. Kaupunginvaltuuston keski-ikä on yli 50 vuotta.

Lähes kaikki valtuutetut ovat hyväpalkkaisissa ja kokopäiväisissä töissä, ja päivähoitoikäisiä tai edes kouluikäisiä lapsia on ani harvoilla. Niinpä on luonnollista, etteivät pienituloisten ja pätkätyöläisten ongelmat ole korkealla heidän prioriteettilistallaan.

Vaarana on, että lyhytnäköinen leikkauspolitiikka jatkuu myös ensi kaudella. Kuntavaaliehdokkaiden keskimääräiset tulot ovat korkeammat kuin lähes 80 prosentilla suomalaisista.

Tarvitsemme kipeästi päättäjiä, joita kiinnostavat myös muiden kuin jo ennestään hyvinvoivien asiat.

Oskari Rantala
Sivistyslautakunnan jäsen, Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja ja kuntavaaliehdokas

blogikuvatekstiin-web
Olen ehdokkaana Jyväskylässä kuntavaaleissa 2017. Lue lisää kampanjasivultani!

Miksi professori ei puhu totta?

Professori Tapio Puolimatka koetti viime torstain Keskisuomalaisessa vakuuttaa lukijansa siitä, että tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen olisi tuhoisaa erityisesti lasten hyvinvoinnin kannalta. On syytä huomauttaa, etteivät kaikki esitetyt argumentit kestä kriittistä tarkastelua.

Puolimatkan mukaan yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa vallitsee yksimielisyys siitä, että lapselle on parasta kasvaa hänen biologisten vanhempiensa muodostamassa eheässä avioperheessä. Tätä hän perustelee sitaatilla professori Frank Furstenbergin tutkimuksesta.

Olisi kuitenkin ollut asiallista mainita, ettei Furstenberg vastusta samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Hän on päinvastoin kampanjoinut sen puolesta, ettei hänen tutkimuksiaan käytettäisi keppihevosena tasa-arvoista avioliittoa vastaan Yhdysvaltojen eri osavaltioissa.

”Yhteiskuntatieteellinen tutkimus ei tue [–] kantaa, jonka mukaan kahden eri sukupuolta olevan tai biologisen vanhemman läsnäolo muodostaisi ’optimaalisen’ ympäristön kasvattaa lapset”, Furstenberg kirjoitti yhdessä useiden muiden sosiologian tutkijoiden kanssa kirjeessä oikeusistuimelle vuonna 1997. Heidän mukaansa lasten hyvinvointiin vaikuttavat olennaisimmin muut tekijät kuin perheen vanhempien sukupuoli.

Suomessakin asiantuntijaorganisaatioissa vallitsee varsin suuri yksimielisyys siitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki tulisi säätää. Lain puolesta ovat ottaneet kantaa muun muassa Väestöliitto, Pelastakaa lapset, Mannerheimin lastensuojeluliitto, lapsiasiavaltuutettu, sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestö SOSTE, sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, Lääkäriliitto ja Mielenterveyden keskusliitto.

Toivon, että tasa-arvoisesta avioliittolaista päättävillä kansanedustajilla on rohkeutta luottaa asiantuntijoihin enemmän kuin omiin ennakkoluuloihinsa.

Konservatiivit sanelevat kirkon linjan

Kirjoitin Jyväskylän ylioppilaslehden tuoreimpaan numeroon seurakuntavaalipoliittisen mielipidekirjoituksen. Se oli tällainen:

Seurakuntavaaleissa 9.11. ratkaistaan, miten kirkko suhtautuu sateenkaaripareihin. Vaaleissa valitaan seurakuntien paikalliset luottamushenkilöt, jotka päättävät kirkolliskokouseen eli kirkon korkeimpaan päätöksentekoelimeen lähetettävistä edustajista.

Viime seurakuntavaaleissa äänioikeuttaan käytti kirkon jäsenistä vain kuudesosa, ja tulokset olivat sen mukaisia. Ahkerimmin uurnilla kävivät vannoutuneimmat kirkkokonservatiivit, joten esimerkiksi vaatimukset samaa sukupuolta olevien parien parisuhteiden siunaamisesta eivät ole edenneet. Ruotsin mallin mukaista kirkollista sukupuolineutraalia avioliittoa ei ole uskallettu edes nostaa keskusteluun.

Kun kirkolliskokouksessa päätettiin parisuhteensa rekisteröineille järjestettävästä vapaamuotoisesta rukoushetkestä — varsin pienestä ja riittämättömästä myönnytyksestä –, jotkut edustajat puhuivat vakavalla naamalla siitä, kuinka päätös johtaa pedofilian hyväksymiseen ja kristittyjen vainoihin. He ovat myös vaatineet, ettei seurakuntiin tulisi voida palkata homoseksuaaleja työntekijöitä.

Kirkon jäsenistä valtaosa ei kuitenkaan jaa näitä konservatiivisia arvoja eikä kannata homoseksuaalien syrjintää kirkossa. Päivi Räsäsen suureksi harmiksi jopa papeista suurempi osa kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia kuin vastustaa. Toistaiseksi kuitenkin äänekäs konservatiivisten maallikkopäättäjien vähemmistö on onnistunut torppaamaan homoseksuaalien tasa-arvoiset oikeudet.

Lähimmäisenrakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta saarnaava kirkko, joka syrjii jäseniään seksuaalisen suuntautumisen perusteella on tekopyhä. Tarvitaan muutosta, mutta se ei tapahdu niin pitkään kuin viisi kuudesta kirkon jäsenestä jättää äänestämättä.

Oskari Rantala
Seurakuntavaaliehdokas, Sydän vasemmalla -valitsijayhdistys