Aihearkisto: Mielipidekirjoitus

Milloin kirkko lopettaa seksuaalivähemmistöjen syrjinnän?

(Tämä mielipidekirjoitus on julkaistu sanomalehti Keskisuomalaisessa 28.10.2018. Olen ehdolla seurakuntavaaleissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suurimmassa seurakunnassa eli Jyväskylässä. Äänestää voi 6.-10.11. ja 18.11. Lisätietoa seurakuntavaaleista.)

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suhtautuminen samaa sukupuolta olevien avioliittoihin on skitsofreeninen. Kirkko tekee kaikkensa esiintyäkseen suvaitsevaisena ja on mahdollistanut jopa erityisen rukoustilaisuuden järjestämisen samaa sukupuolta olevien parien avioliiton juhlistamiseksi — kunhan sitä ei nimitetä avioliiton siunaamiseksi tai vihkimiseksi.

Uudistetun avioliittolain tultua voimaan papit voivat kuitenkin vastoin piispojen ohjeita vihkiä myös samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon, ja nämä avioliitot ovat juridisesti täysin päteviä. Jokainen jyväskyläläinen aviopari — oli heidän sukupuolensa mikä hyvänsä — voi helposti löytää papin, joka on valmis vihkimään heidät avioliittoon.

Tilanne on täysin päätön, ja sellaisena se jatkuu niin pitkään kuin kirkossa ovat vallan kahvassa nykyiset vanhoilliset kirkkopäättäjät. Kun kymmenestä kirkon jäsenestä 8,5 ei äänestä seurakuntavaaleissa, pieni vähemmistö pystyy pitämään kirkkoa kuristusottessaan ja estämään tasa-arvoisten uudistusten toteuttamisen. Nyt marraskuussa voimme kuitenkin äänestää muutoksen puolesta.

Kaikesta suvaitsevaisesta asenteesta ja rukoustilaisuuksista huolimatta kysymys on kuitenkin räikeästä syrjinnästä: evankelis-luterilainen kirkko asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella nojaten vanhoihin traditioihin ja muinaisiin harhaluuloihin. Ihmettelen, miten yksikään ajatteleva kristitty voi tämän hyväksyä.

Ratkaisuksi ei riitä, että syrjintää vähennetään — sen on loputtava. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat kirkossa jo arkipäivää, joten muutos on mahdollinen, ja se on tehtävä nyt.

Mainokset

Lapset kärsivät Jyväskylän leikkauslinjasta

Olen seurannut Jyväskylän sivistyslautakunnassa nyt neljän vuoden ajan, miten kaupungintalouden ”tasapainottaminen” on vaikuttanut lasten ja nuorten palveluihin. Jälki on ollut aika karua, ja leikkauspölkylle on yritetty nostaa käytännössä kaikki mahdollinen perhepuistoista koulunkäynninohjaajiin ja kehitysvammaopetuksesta päivähoitoon.

Osa leikkauksista on onnistuttu lautakunnassa yhteistyöllä torjumaan, mutta kaupungin hyvinvointikertomuksesta jokainen voi lukea, mihin suuntaan tilanne on kehittymässä.

Yksi iso ongelma on se, että kaupunginvaltuusto on täynnä vanhoja ukkoja, jotka tuijottavat vain budjetin loppusummaa eivätkä ymmärrä, että lasten ja nuorten palveluihin satsaaminen on sekä sosiaalisesti että taloudellisesti järkevää. Esimerkiksi pienten lasten vanhempia ei valtuustossa juuri ole, vaan päivähoitoleikkauksien puolesta äänestävät siellä ihmiset, joilla ei ole asiaan mitään kosketusta. Asian täytyy muuttua, ettei lyhytnäköinen leikkauspolitiikka jatku myös ensi kaudella.

Alla tänään (6.4.2017) Keskisuomalaisessa julkaistu mielipidekirjoitukseni.

Lapset kärsivät Jyväskylän leikkauslinjasta

Valmisteilla oleva Jyväskylän kaupungin hyvinvointikertomus on karua luettavaa, mutta tulosten ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään. Kaupunki on hoitanut talouttaan jo pitkään leikkaamalla ja kuntalaisten palveluja karsimalla. Erityisen huolestuttavia ovat lapsiin liittyvät tiedot.

Köyhyysrajalla elävien lapsiperheiden määrä on kolminkertaistunut 1990-luvun jälkeen, ja tänään jyväskyläläislapsista useampi kuin joka kymmenes kasvaa hyvin pienituloisessa perheessä.

Myös toimeentulotukea saavien perheiden osuus on kasvussa, ja vähävaraisuus, matala koulutus, työttömyys, yksinäisyys ja runsas päihteidenkäyttö usein periytyvät sukupolvelta toiselle. Vaikka monet voivat hyvin, hyvinvointi jakautuu liian epätasaisesti.

Hyvinvointikertomuksessa nousee vahvasti esiin, että kiusaaminen on kouluissa edelleen vakava ongelma. Esimerkiksi koulutuksen ulkopuolelle jääneistä ja muista ongelmista kärsivistä nuorista, joita kohdataan etsivässä nuorisotyössä, lähes kaikki ovat kokeneet kiusaamista.

Ongelmat eivät korjaudu itsestään, vaan tarvitaan panostuksia perheiden ja lasten hyvinvointiin – suomeksi siis rahaa. Poliittista tahtoa tähän ei kuitenkaan meinaa löytyä, vaan sen sijasta lasten palvelut ovat olleet koko valtuustokauden leikkauspöydällä.

Luokkakoot kasvavat ja kouluissa on jopa 26 oppilaan ykkösluokkia. Päiväkodeissakin lapsiryhmien koko voi kasvaa pitkälle yli 20:n johtuen osapäiväisten lasten tilastointitavasta.

Jokainen voi kuvitella, miten liian suuret ja äänekkäät ryhmät vaikuttavat pieniin lapsiin. Miten lasten ongelmiin voidaan päiväkodissa tai koulussa puuttua, jos opettajilla ei ole aikaa muuhun kuin kaikista akuuteimpien konfliktien estämiseen?

Myös koulukuraattoreita ja psykologeja on Jyväskylässä vähemmän kuin kaikissa muissa Suomen suurimmissa kaupungeissa.

Kaupunginvaltuustossa on vastikään runnottu läpi muun muassa päivähoito-oikeuden rajoittaminen, vaikka Suomen jokainen lastensuojelun alan asiantuntijajärjestö oli sitä vastaan.

Rajaus on hankaloittanut jopa joka kymmenennen palveluita käyttävän perheen arkea, ja erityisen suuria ongelmia se on aiheuttanut pienituloisille ja pätkätyöläisille, joiden arki on ennestäänkin haastavaa.

Valitettavasti politiikka on sellaista kuin millaisia päättäjätkin ovat. Kaupunginvaltuuston keski-ikä on yli 50 vuotta.

Lähes kaikki valtuutetut ovat hyväpalkkaisissa ja kokopäiväisissä töissä, ja päivähoitoikäisiä tai edes kouluikäisiä lapsia on ani harvoilla. Niinpä on luonnollista, etteivät pienituloisten ja pätkätyöläisten ongelmat ole korkealla heidän prioriteettilistallaan.

Vaarana on, että lyhytnäköinen leikkauspolitiikka jatkuu myös ensi kaudella. Kuntavaaliehdokkaiden keskimääräiset tulot ovat korkeammat kuin lähes 80 prosentilla suomalaisista.

Tarvitsemme kipeästi päättäjiä, joita kiinnostavat myös muiden kuin jo ennestään hyvinvoivien asiat.

Oskari Rantala
Sivistyslautakunnan jäsen, Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja ja kuntavaaliehdokas

blogikuvatekstiin-web
Olen ehdokkaana Jyväskylässä kuntavaaleissa 2017. Lue lisää kampanjasivultani!

Miksi professori ei puhu totta?

Professori Tapio Puolimatka koetti viime torstain Keskisuomalaisessa vakuuttaa lukijansa siitä, että tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen olisi tuhoisaa erityisesti lasten hyvinvoinnin kannalta. On syytä huomauttaa, etteivät kaikki esitetyt argumentit kestä kriittistä tarkastelua.

Puolimatkan mukaan yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa vallitsee yksimielisyys siitä, että lapselle on parasta kasvaa hänen biologisten vanhempiensa muodostamassa eheässä avioperheessä. Tätä hän perustelee sitaatilla professori Frank Furstenbergin tutkimuksesta.

Olisi kuitenkin ollut asiallista mainita, ettei Furstenberg vastusta samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Hän on päinvastoin kampanjoinut sen puolesta, ettei hänen tutkimuksiaan käytettäisi keppihevosena tasa-arvoista avioliittoa vastaan Yhdysvaltojen eri osavaltioissa.

”Yhteiskuntatieteellinen tutkimus ei tue [–] kantaa, jonka mukaan kahden eri sukupuolta olevan tai biologisen vanhemman läsnäolo muodostaisi ’optimaalisen’ ympäristön kasvattaa lapset”, Furstenberg kirjoitti yhdessä useiden muiden sosiologian tutkijoiden kanssa kirjeessä oikeusistuimelle vuonna 1997. Heidän mukaansa lasten hyvinvointiin vaikuttavat olennaisimmin muut tekijät kuin perheen vanhempien sukupuoli.

Suomessakin asiantuntijaorganisaatioissa vallitsee varsin suuri yksimielisyys siitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki tulisi säätää. Lain puolesta ovat ottaneet kantaa muun muassa Väestöliitto, Pelastakaa lapset, Mannerheimin lastensuojeluliitto, lapsiasiavaltuutettu, sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestö SOSTE, sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia, Lääkäriliitto ja Mielenterveyden keskusliitto.

Toivon, että tasa-arvoisesta avioliittolaista päättävillä kansanedustajilla on rohkeutta luottaa asiantuntijoihin enemmän kuin omiin ennakkoluuloihinsa.

Konservatiivit sanelevat kirkon linjan

Kirjoitin Jyväskylän ylioppilaslehden tuoreimpaan numeroon seurakuntavaalipoliittisen mielipidekirjoituksen. Se oli tällainen:

Seurakuntavaaleissa 9.11. ratkaistaan, miten kirkko suhtautuu sateenkaaripareihin. Vaaleissa valitaan seurakuntien paikalliset luottamushenkilöt, jotka päättävät kirkolliskokouseen eli kirkon korkeimpaan päätöksentekoelimeen lähetettävistä edustajista.

Viime seurakuntavaaleissa äänioikeuttaan käytti kirkon jäsenistä vain kuudesosa, ja tulokset olivat sen mukaisia. Ahkerimmin uurnilla kävivät vannoutuneimmat kirkkokonservatiivit, joten esimerkiksi vaatimukset samaa sukupuolta olevien parien parisuhteiden siunaamisesta eivät ole edenneet. Ruotsin mallin mukaista kirkollista sukupuolineutraalia avioliittoa ei ole uskallettu edes nostaa keskusteluun.

Kun kirkolliskokouksessa päätettiin parisuhteensa rekisteröineille järjestettävästä vapaamuotoisesta rukoushetkestä — varsin pienestä ja riittämättömästä myönnytyksestä –, jotkut edustajat puhuivat vakavalla naamalla siitä, kuinka päätös johtaa pedofilian hyväksymiseen ja kristittyjen vainoihin. He ovat myös vaatineet, ettei seurakuntiin tulisi voida palkata homoseksuaaleja työntekijöitä.

Kirkon jäsenistä valtaosa ei kuitenkaan jaa näitä konservatiivisia arvoja eikä kannata homoseksuaalien syrjintää kirkossa. Päivi Räsäsen suureksi harmiksi jopa papeista suurempi osa kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia kuin vastustaa. Toistaiseksi kuitenkin äänekäs konservatiivisten maallikkopäättäjien vähemmistö on onnistunut torppaamaan homoseksuaalien tasa-arvoiset oikeudet.

Lähimmäisenrakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta saarnaava kirkko, joka syrjii jäseniään seksuaalisen suuntautumisen perusteella on tekopyhä. Tarvitaan muutosta, mutta se ei tapahdu niin pitkään kuin viisi kuudesta kirkon jäsenestä jättää äänestämättä.

Oskari Rantala
Seurakuntavaaliehdokas, Sydän vasemmalla -valitsijayhdistys

Seurakuntavaalit ovat kansanäänestys homoseksuaalien oikeuksista kirkossa

(Tässä kirkkopoliittinen mielipidekirjoitukseni, joka julkaistiin päivän Keskisuomalaisessa otsikolla Hyvä syy äänestää seurakuntavaaleissa.)

Seurakuntavaaleissa jättää äänestämättä viisi kuudesta kirkon jäsenestä. Kirkkodemokratian kannalta se on katastrofi, mutta sinänsä tilanteessa ei ole mitään omituista. Vaaleilla valittavat kirkkovaltuustot päättävät paikallisseurakuntien asioista, jotka ovat — niin tärkeitä kuin ne ovatkin — harvoille seurakuntalaisille erityisen merkityksellisiä.

Kirkossa kyllä tehdään isoja päätöksiä, jotka kiinnostaisivat ihmisiä, mutta moniportainen päätöksentekojärjestelmä tekee omien vaikutusmahdollisuuksien hahmottamisesta vaikeaa. Emme esimerkiksi pääse suoraan valitsemaan jäseniä kirkolliskokoukseen eli kirkon tärkeimpään päätöksentekoelimeen.

Eniten äänioikeuttaan käyttävät aktiivisimmat kirkossakävijät ja konservatiivisten herätysliikkeiden kannattajat, jotka ovat näkemyksiltään huomattavasti peruskristittyä vanhoillisempia. Alhainen äänestysprosentti ja mutkikas päätöksentekojärjestelmä takaavat, että konservatiivien on helppo jarruttaa kaikkia uudistuksia.

Kuvaavimpia esimerkkejä ovat naisten ja homoseksuaalien oikeudet. Naispappeuden hyväksymisen jälkeenkin naiset olivat kirkossa kymmenien vuosien ajan kakkosluokan ihmisiä, sillä kirkolliskokous halusi taata myös toisin ajatteleville mahdollisuuden toimia ”vakaumuksensa mukaan” — eli jatkaa sukupuoleen perustuvaa syrjintää.

Homoseksuaalien kohdalla tilanne on vielä surkeampi, eikä tasa-arvo ole toteutunut vieläkään. Heidän parisuhteitaan ei edes siunata, puhumattakaan siitä, että ne olisivat samalla viivalla heteroavioliittojen kanssa, kuten niiden tulisi tasa-arvoisessa kirkossa olla. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kirkon työntekijät ovat kohdanneet painostusta ja häirintää vielä 2000-luvullakin.

Tämän on muututtava. Rakkautta ja oikeudenmukaisuutta saarnaava kirkko on epäuskottava ja tekopyhä niin pitkään kuin yhden ihmisryhmän syrjintä saa jatkua.

Seurakuntavaaleissa meillä kirkon jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa myös isoihin asioihin. Nämä vaalit ovat — tärkeiden seurakuntien hallintoon ja toimintaan liittyvien päätösen lisäksi — myös kansanäänestys homoseksuaalien oikeuksista kirkossa, sillä nyt valittavat kirkkovaltuutetut päättävät kirkolliskokousedustajista.

Se on hyvä syy tehdä poikkeus ja äänestää.

OSKARI RANTALA
Seurakuntavaaliehdokas, Sydän vasemmalla

Jyväskylän koululaisilta on leikattu jo riittävästi

Tämä mielipidekirjoitus julkaistiin Keskisuomalaisessa 7.6.2014 otsikolla Jyväskylä ei saa kurittaa lapsia säästöissään. Keskisuomalaisen keskustelupalstalla joku ehti epäilemään, etteivät tuomiopäivänmanailuni pidä paikkaansa, joten lisään loppuun vielä säästöjä havainnollistavan kuvan kalvoista, jotka esiteltiin lautakunnille ja kaupunginvaltuutetuille talousarvioseminaarissa maanantaina 26.5.


Kun Jyväskylä on viime vuosina tasapainottanut talouttaan, maksajiksi ovat joutuneet erityisesti lapset. Koululaisten hyvinvointia on leikattu säästämällä niin kouluruuasta, koulujen hankinnoista, uimaopetuksesta kuin erityislasten palveluista. Myös sijaisten ja koulunkäynninohjaajien määrää on leikattu rajusti, eli kouluissa on yhä vähemmän aikuisia, joita koululaiset tarvitsevat. Haja-asutusalueilla kouluja on lakkautettu kokonaan, ja lasten koulumatkat voivat pahimmillaan olla kyydityksineen ja odotusaikoineen tuntien mittaisia.

Lapsia on kuritettu Jyväskylän säästötalkoissa jo nyt kovalla kädellä, mutta valitettavasti pahempaa näyttää olevan tulossa. Kaupunginvaltuusto käsittelee maanantaina 9.6. kunnallisveroprosenttia vuodelle 2015. Pohjaesitys — veroasteen pitäminen ennallaan — tarkoittaa kaupungin omien laskelmien mukaan massiivisia yli neljän miljoonan euron supistuksia peruskoulujen talousarvioraamiin.

Tämä tarkoittaa, että erityisopetusta leikattaisiin entisestään, kehitysvammaopetus ajettaisiin alas ja luokkakoot kasvaisivat merkittävästi. Jyväskylän kouluista hävitettäisiin kertaheitolla sata luokkaa, ja oppilaat kävisivät jatkossa koulua kuin sardiinit purkissa. Jokainen asiasta tehty tutkimus osoittaa, että luokkakokojen kasvattamisesta on typerintä ja lyhytnäköisintä mahdollista koulutuspolitiikkaa, mutta tosiasiat eivät päätöksenteossa näytä juuri painavan.

Kaupunginhallituksessa säästölinja onnistuttiin nuijimaan läpi kokoomuksen, keskustan, perussuomalaisten ja vihreiden voimin, mutta toivon mukaan valtuusto on valmis keskustelemaan myös vaihtoehdoista. Mahdollisuus veronkorotukseen on pidettävä auki, mikäli se on ainoa keino välttää kohtuuttomat koululaisiin kohdistuvat kurjistukset. Jyväskylän kouluissa on jo saavutettu pohjataso, josta ei enää ole varaa tinkiä.

Kaupungin taloutta ei tule tasapainottaa leikkaamalla elintärkeimmistä peruspalveluista, olivat talousluvut millaiset hyvänsä. Tilastojen kaunistelu voi lyhyellä tähtäimellä onnistua, mutta lasten pahoinvointi johtaa monenlaisiin kuluihin pitemmällä aikavälillä. Se olisi päättäjien pitänyt 90-luvun laman aikaan tehdyistä virheistä jo oppia.

Oskari Rantala
Sivistyslautakunnan jäsen ja Vasemmistoliiton kunnallisjärjestön puheenjohtaja

Kasvun ja opetuksen säästöt 2015. Kalvo esitelty lautakuntien jäsenille ja kaupunginvaltuutetuille talousarvioseminaarissa 26.5.2014.
Kasvun ja opetuksen säästöt 2015. Kalvo esitelty lautakuntien jäsenille ja kaupunginvaltuutetuille talousarvioseminaarissa 26.5.2014.

Jyväskylän rahapulasta kärsivät lapset ja nuoret

(Mielipidekirjoitus, julkaistu hieman lyhennettynä Keskisuomalaisessa joskus loka-marraskuun vaihteessa 2014)

Jyväskylän kaupunginjohtaja Markku Anderssonin tuore talousarvioesitys liikkuu lasten ja nuorten näkökulmasta hyvin ikävällä aaltopituudella. Koulutusmenoista säästetään, ja tuloksena on se, että kaupungin kehnosta taloudenpidosta joutuvat kärsimään oppilaat — usein juuri kaikista heikoimmassa asemassa olevat oppilaat.

Talousarvioesitys leikkaa koululaisten hyvinvointia monella tavalla. Lehtien palstoilla käsitellyt suunnitelmat joidenkin koulujen mahdollisista lakkautuksista eivät suinkaan ole ainoita tai välttämättä edes pahimpia ehdotetuista säästötoimenpiteistä.

Esimerkiksi ykkös- ja kakkoluokkalaisten koulumatkaraja oltaisiin nostamassa viiteen kilometriin. Se on 7- ja 8-vuotiaille täysin kohtuuton matka, eikä voi olla vaikuttamatta oppilaiden jaksamiseen koulussa. Sopii kysyä, olisivatko kaupungin päättäjät itse valmiita kulkemaan kävellen työmatkoja kymmenen kilometriä päivässä säällä kuin säällä.

Toinen suuri ongelma on sijaisista ja koulunkäynninohjaajista säästäminen. On päivänselvää, että mitä vähemmän kouluissa on aikuisia, sitä vähemmän heillä on yksittäiselle oppilaalle aikaa ja sitä vähemmän oppilaiden ongelmiin on mahdollista puuttua. Koululaiset eivät saa jäädä ilman kunnollista opetusta silloinkaan, kun heidän opettajansa sattuu olemaan sairaana.

Kovia leikkauksia on suunnitteilla myös erityistä tukea tarvitsevien koulutukseen. Talousarvioesityksessä esitetään kehitysvammaisten lisäopetuksen ja elämäntaitojen yksikön lakkauttamista. Typerintä säästösuunnitelmissa on se, että ne eivät välttämättä juurikaan säästä. Elämäntaitojen yksikössä muun muassa opastetaan kehitysvammaisia käyttämään julkista liikennettä taksien sijasta, eli säästetään aivan suoraan kaupungin kustannuksia.

Kehitysvammaisille räätälöityjen palvelujen järjestäminen on äärettömän tärkeää, koska ne varmistavat, että vammainen nuori pääsee kouluttautumaan ja voi aloittaa mahdollisimman itsenäisen ja aktiivisen elämän. Mitä vähemmän vammaisia jää pelkkien yhteiskunnan minimitukien varaan, sen parempi kaikille — sekä vammaiselle itselleen että myös Jyväskylälle.

Mitään selvitystä kehitysvammaisten opetukseen kohdistuvien säästöjen kokonaisvaikutuksista ei ole tehty. Lisäopetusta ja elämäntaitojen yksikköä varten on juuri tänä syksynä otettu käyttöön uudet tilat, joita ei nyt päästäisi hyödyntämään siihen, mihin ne on tarkoitettu. Kriisikunnalla ei pitäisi olla varaa tempoilevaan päätöksentekoon ja summittaisiin ratkaisuihin.

Talousarviota seuraavaksi käsittelevillä kaupunginhallituksen ja valtuuston päättäjillä on oltava rohkeutta tehdä oikeudenmukaisia ratkaisuja. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin pitäisi olla viimeisiä asioita, joista karsitaan.

OSKARI RANTALA
Sivistyslautakunnan jäsen (vas.)

Taloustoimikunnan säästöohjelma uhkaa peruspalveluja

Kirjoitin yhdessä muiden nuorten vasemmistolaisten Jyväskylän lautakuntaihmisten sekä yhden kaupunginvaltuutetun kanssa kaupungin talousahdingosta ja veroprosentin lukkoon lyömisen typeryydestä oheisen kirjoituksen. Julkaistu Keskisuomalaisessa.

Jyväskylän kaupunginhallituksen nimittämä taloustoimikunta julkisti väliraporttinsa 27.5. Raportissaan toimikunta esittää kaupungin toimintakulujen kasvun pitämistä 1,9 prosentissa ja kunnallisveroprosentin säilyttämistä ennallaan. Käytännössä se tarkoittaa 11,5 miljoonan euron leikkauksia kaupungin palveluihin ensi vuoden aikana.

Erityisen ongelmallisia ovat 6,5 miljoonan leikkaukset perusturvasta ja 2,5 miljoonan euron leikkaukset sivistystoiminnasta. Kuten tavallista, kaupungin huonosta taloudenpidosta joutuvat kärsimään lapset, sairaat ja köyhät. Osa vastuusta kuuluu myös Suomen hallitukselle, joka on leikannut viime vuosina rajusti kuntien rahoitusta.

Taloustoimikunta esittää, että veroprosentista päätettäisiin kaupunginvaltuustossa poikkeuksellisesti jo 10. kesäkuuta. Normaalisti asiasta keskustellaan talousarvion laadinnan yhteydessä, mutta nyt ehdotetaankin veroasteen päättämistä ennalta – ennen kuin on minkäänlaista tietoa siitä, mitä 11,5 miljoonan euron leikkaukset palveluihin konkreettisesti merkitsevät. Perusteluna tälle esitetään suorasanaisesti keskustelun vähentäminen syksyllä.

Valtuuston vaihtoehdot ovat vähissä, kun taloustoimikunnan raportin suositukset tulisi hyväksyä yksimielisesti ja kokonaisuutena. Vastuu sysätään lautakunnille, joissa ainoaksi vaikutusmahdollisuudeksi jää päättää, mistä leikataan ennalta päätetty summa.

Kaupungin talous on saatava tasapainoon, mutta ainoa keino ei voi olla peruspalvelujen leikkaaminen hinnalla millä hyvänsä ja ilman tietoa vaikutuksista kaupunkilaisten arkeen. Jos säästölistalle on joutumassa liian tärkeitä palveluita, myös hallitusta veronkorotuksesta on voitava keskustella.

Mikäli karsittaviksi joutuvat ennaltaehkäisevät palvelut, kaupungille koituu pitkällä aikavälillä pienistä säästöistä suuret kustannukset. Nuorisotilojen lakkauttaminen, koulujen opetusryhmien suurentaminen tai perusterveydenhuollon rapauttaminen entisestään olisi lyhytnäköistä politiikkaa ja toistaisi 90-luvun virheitä.

Hyvää taloustoimikunnan väliraportissa ovat suunnitelmat keventää kaupungin organisaatiota ja delegoida päätösvaltaa alaspäin.

Johtajia Jyväskylässä on liikaa, ja kaikki liikenevät resurssit tulee kohdistaa palvelujen tuottamiseen kaupunkilaisille.

Taloustoimikunnan työ on kuitenkin lähtenyt väärästä päästä liikkeelle, kun ensin haetaan lyhytnäköistä säästöä palveluleikkauksilla. Päättäjien käsiä ei tässä tilanteessa voida sitoa lyömällä veroprosenttia ennenaikaisesti lukkoon.

MARJUKKA HUTTUNEN, kaupunginvaltuutettu (vas.)
SUSANNA KAARTINEN, perusturvalautakunnan jäsen (vas.)
LAURA PIIPPO, kulttuuri- ja liikuntalautakunnan jäsen (vas.)
OSKARI RANTALA, sivistyslautakunnan jäsen (vas.)
TAIJA ROIHA, kaupunkirakennelautakunnan varajäsen (vas.)

Opiskelijan Jyväskylä on köyhä mutta seksikäs

(Mielipidekirjoitus Keskisuomalaisessa 25.10.2012)

Jyväskylä on vaikeissa talousongelmissa, ja yksi niitä selittävä tekijä on väestön ikäjakauma. Täällä asuu paljon nuoria ja opiskelijoita, jotka maksavat veroja pienten tulojensa takia hyvin vähän.

Jyväskylä on useimmille vain pit-stop-paikkakunta matkalla alkuperäisestä kotikunnasta sinne, mihin kukin lopulta asettuu valmistumisen jälkeen asumaan. Jyväskylän yliopiston opiskelijoista kaksi kolmannesta ei edes vaihda Jyväskylää kotikunnakseen, vaikka opinnot kestävät viisi-kuusi vuotta.

Jyväskylän kannalta olisi parempi, jos useammat opiskelijat haluaisivat valmistuttuaankin jäädä tänne ja etsiä Jyväskylästä työpaikan, perustaa yrityksen tai etätyöskennellä täältä käsin. Se on mahdollista vain, jos opiskelijat kiintyvät Jyväskylään jo opiskeluaikanaan.

Tilanne on kuitenkin usein päinvastainen, ja monet opiskelijat suhtautuvat Jyväskylän toimiin kyynisen huvittuneesti.

Yliopistolla kuulee paljon kommentteja siitä, että kaupunki satsaa imagonrakentamiseen ja valotaiteeseen mieluummin kuin korjaa terveydenhoidon ongelmia.

Monet muistuttelevat, että hammaslääkärissä täytyy muistaa käydä opiskelujen loppuvaiheessa, koska kunnalliseen hammashoitoon pääsy on lähestulkoon mahdotonta.

Valitettavasti molemmat huomiot ovat enemmän tai vähemmän paikkansapitäviä. Jyväskylän on syytä katsoa peiliin ja harkita uudestaan keinoja, joilla kaupungin elinvoimaa koetetaan lisätä.

Mihin Jyväskylän sitten täytyisi panostaa, jotta se olisi opiskelijaystävällisempi? Joitain esimerkkejä voisivat olla halpa ja toimiva julkinen liikenne, pyöräilyä helpottava kaupunkisuunnittelu ja elävämmän keskustan luominen sekä kulttuurielämän virkistäminen tarjoamalla esimerkiksi julkisia tiloja harrastusryhmien käyttöön ilta-aikaan.

Opiskelijat olisivat varmasti vastaanottavaisia myös avoimemman kuntavaikuttamisen ja suoremman demokratian kokeiluille.

Toisaalta opiskelijoiden hyvinvointi on myös toimeentulokysymys, ja kaupungilla olisi välineitä senkin kohentamiseen. Vuokra-asuntojen lisääminen laskisi Jyväskylän korkeaa vuokratasoa, ja kaupungin tulisi tehdä voitavansa myös työ- ja harjoittelupaikkojen lisäämiseksi.

Jos vielä terveyspalvelut ja muut turvaverkot olisivat säädyllisessä kunnossa, opiskelijan olisi turvallista kotiutua Jyväskylään. Tulevaisuuden työelämä on monimuotoista ja epävarmaa, joten tätäkään puolta hyvinvoinnista ei saa unohtaa.

OSKARI RANTALA
Kuntavaaliehdokas (Vasemmisto)
Opiskelija, tiedottaja

Tarvitsemme kunnallisen pääomaveron

Kirjoitin Laura Piipon kanssa mielipidekirjoituksen, jossa vaadimme kovempaa pääomatulojen verotusta ja lisätulojen siirtoa kunnille. Suomi kuuluu maailman kilpailukykyisimpiin kansantalouksiin ja valtakunnassa on varallisuutta vaikka kuinka, mutta riittäviä työkaluja kuntien rahoittamiseksi ei tunnu millään löytyvän. Kunnat vastaavat suuresta osasta elintärkeitä peruspalveluita, joten julkisen talouden ongelmat on korjattava pikaisesti, ettei hyvinvointivaltiota jouduta ajamaan tämän enempää alas.

Kirjoitus oli tällainen:

Tarvitsemme kunnallisen pääomaveron

(Julkaistu Keskisuomalaisessa 9.10.2012)

Kunnat ympäri Suomen ovat pahoissa talousvaikeuksissa ja tulevalla valtuustokaudella on odotettavissa monenlaisia ikäviä päätöksiä. Kun kuntien taloustilanne muuttuu hälyttäväksi, myös niiden järjestämät elintärkeät palvelut ovat vaarassa joutua tulilinjalle. Tarvitaan rakenteellisia ratkaisuja, jotka turvaavat kuntien rahoituksen oikeudenmukaisella tavalla. Yksi tähän asti hyödyntämätön mahdollisuus on kunnallinen pääomatulojen verottaminen.

Kunnallisveroa peritään tällä hetkellä yksinomaan palkkatuloista, joten pelkkiä pääomatuloja saavat eivät maksa lainkaan kuntaveroa, mutta kunnan palveluita he kuitenkin käyttävät. Tuoreimpien verotietojen mukaan yli 150 000 euroa vuodessa ansaitsevien keskisuomalaisten yhteenlasketuista pääomatuloista muodostuu 67 miljoonan euron potti. Sadasta kovatuloisimmasta keskisuomalaisesta peräti seitsemän kymmenestä maksaa veroja pääasiassa pelkästään pääomatuloista, mikä ei hyödytä kuntia suoraan mitenkään.

Jyväskylässä tavallinen palkansaaja maksaa puolestaan tuloistaan 19,5 prosenttia kunnallisveroa. Suomen rikkaimman kymmenyksen tuloista kunnat saavat paljon vähemmän — vain noin 14 prosenttia. Tähän suhteutettuna suomalainen pääomatulojen verotus on verrattain löysää, ja esimerkiksi yhtiöiden osingoista huomattava osa on jopa kokonaan verovapaita.

Kuntien veropohjaa on pikaisesti laajennettava, jotta voidaan varmistaa esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden riittävä rahoitus. Kuntauudistuksen yhteydessä tulisikin ottaa käyttöön kunnallinen, kaikkia kuntia koskeva pääomavero. Esimerkiksi 10 prosentin suuruisena vero helpottaisi jo yksistään Suomen kuntien talousahdinkoa noin miljardilla eurolla. Nykyisessä tilanteessa on kestämätöntä, että pääomatuloilla elelevien verokertymästä ohjautuu kunnille vain mitätön osa.

LAURA PIIPPO
yliopistonopettaja, kuntavaaliehdokas (Vas.)

OSKARI RANTALA
opiskelija & tiedottaja, kuntavaaliehdokas (Vas.)