Menevän vasemmiston vaalidisko

Keskiviikkona vietettiin baari Vakiopaineessa Menevän vasemmiston vaalidiskoa eli vasemmistoliiton nuorten ehdokkaiden vaalibileitä. Myöhemmin sain eräältä eläkeläiskokoomuslaiselta sellaista palautetta, että ”kommunistinuorten juhlissa” musiikki oli huonoa eikä puheissakaan ollut kehumista — ehkä siitä voi päätellä, että kekkerit onnistuivat erinomaisesti.

Pari kuvaa esiintyjistä, joiden musiikillinen anti ulottui Laulu taantumuksesta -junnauksesta Karrelle palaneeseen enkeliin ja svengaavaan kansanmusiikkiapokalypsiin:

Köyhät herrat
Köyhät herrat
Tamppatahna
Tamppatahna

Pidin tapahtumassa lyhyen ja lievästi populistisen puheen, joka meni suurin piirtein näin:

Paikallista mediakeskustelua nyt kuntavaalien alla hallinnut teema on Jyväskylän talouden on vaikeat ongelmat. Seuraavalla valtuustokaudella riidellään todennäköisesti paljon siitä, että mistä säästetään ja miten paljon. Vaarana on että tehdään todellä typeriä ja lyhytnäköisiä päätöksiä.

Suurin osa kaupungin menoista kuluu sellaisten palvelujen järjestämiseen, jotka ovat kaikista tärkeimpiä pienituloisille. Esimerkkeinä voisi mainita vaikkapa terveyskeskukset, julkisen liikenteen sekä kaupungin vuokra-asunnot.

Hyvin toimeentulevat eivät tarvitse terveyskeskuksia erityisen kipeästi, koska heillä on varaa käydä yksityislääkärillä ja yleensä myös mahdollisuus saada hoitoa työterveyden kautta. Rikkaita ei haittaa, vaikka terveyskeskusmaksut nousisivat tai terveysasemien määrä vähenisi.

Hyvätuloiset liikkuvat omalla autollaan, joten heitä ei liiemmin liikuta myöskään bussilipun hinta tai se, että sattuuko jostain kauempana sijaitsevasta lähiöstä pääsemään keskustaan järkevästi. Hyvin toimeentulevia ei kiinnosta sekään, että onko Jyväskylässä riittävästi kaupungin vuokrakämppiä, jotta vuokrataso pystyttäisiin pitämään alhaisena, koska he harvemmin asuvat itse vuokralla.

Tässä muutamia esimerkkejä asioista, jotka eivät hyvätuloisten näkökulmasta ole kovin tärkeitä ja joista säästäminen voi olla heidän mielestään hyväkin idea. Pienituloiselle näillä palveluilla on kuitenkin väliä.

Kuntavaaleissa äänestää 60 prosenttia ihmisistä, ja on tilastollinen fakta, että mitä enemmän tienaa, sitä varmemmin äänestää. Kaikista ahkerimmin äänestävät parhaiten toimeentulevat, ja hyvätuloiset ihmiset äänestävät luonnollisesti ehdokkaita, jotka ajavat hyvätuloisille tärkeitä asioita.

Nykyisessä valtuustossa on muun muassa kansanedustajia, projektipäälliköitä ja lentäjiä, mutta esimekiksi yhtään työtöntä siellä ei ole, vaikka ilman työtä on jyväskyläläisistä 14 prosenttia (kaupunkilaisia tasapuolisesti edustavassa valtuustossa tämä tarkoittaisi noin kymmentä valtuutettua). Alle 35-vuotiaitakin valtuustossa on vain kourallinen, vaikka Jyväskylässä on suhteellisesti enemmän nuoria ja opiskelijoita kuin missään suuressa kaupungissa koko Suomessa.

Vallan keskittyminen hyvätuloisille ja keski-ikäisille on näkynyt siinä politiikassa, jota Jyväskylässä on viimeisten vuosien aikana harjoitettu. Monet palvelut ovat rapistuneet ja esimerkiksi toimeentulotuen hakemisesta on tehty vaikeampaa, kun taas toisaalta on panostettu siihen että rakennetaan Lutakkoa ja Satamaa sekä tuetaan ralleja ja Paviljonkia.

Vaikka haluaisin olla optimistinen, niin todennäköisesti valtuustossa on todella paljon hyvätuloista porukkaa myös näiden vaalien jälkeen. On tärkeää, että heidän lisäkseen sinne saadaan myös toisenlaisia kaupunginvaltuutettuja pönöttämään. Siellä tarvitaan ihmisiä, jotka eivät ole ensimmäisenä valmiita leikkaamaan heikoimmassa asemassa olevilta jyväskyläläisiltä, vaan haluavat muuttaa kaupungin päätöksentekoa oikeudenmukaisemmaksi.

Me vasemmiston nuoret ehdokkaat haluamme toimia sen puolesta että Jyväskylä on hyvä paikka asua myös niille jotka eivät satu olemaan projektipäälliköitä tai lentäjiä, joilla ei ole omaa autoa ja jotka tarvitsevat terveyskeskuspalveluja.

Meillä on kuitenkin yksi ongelma: tarvitsemme paljon ääniä, mutta emme ole julkkiksia eikä meillä ole mahdollisuuksia mainostaa itseämme viikkotolkulla Keskisuomalaisessa, kuten varakkaammilla ehdokkailla ja puolueilla. Toivon, että äänestätte meitä ja masinoitte kaikki kaverinnekin äänestämään meitä, että voimme saada valtuustossa jotain aikaan.

Jos kaupungin päätöksenteon annetaan jatkua samoilla poliittisilla voimasuhteilla kuin tällä valtuustokaudella, tuloksena voi olla rumaa jälkeä pienituloisten kannalta.

Valitettavasti en ottanut kuvaa itsestäni kun blastasin tätä, joten joudutte tyytymään kuviin omia puheenvuorojaan esittävistä ehdokaskollegoistani Taija Roihasta ja Marjukka Huttusesta.

Taija Roiha ja Marjukka Huttunen
Taija Roiha ja Marjukka Huttunen